Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Alankomaat, Andorra ja Belgia listoille

Hallitus on päättänyt palauttaa sisärajatarkastukset ja vaatia kahden viikon omaehtoista karanteenia Alankomaihin, Andorraan ja Belgiaan matkustaville ensi maanantaista 10.8. alkaen.

Ilman karanteeniin joutumista voi nyt siis matkustaa Euroopassa seuraaviin maihin

Norja
Tanska
Islanti
Viro
Latvia
Liettua
Liechtenstein
Italia
Malta
Kreikka
Saksa
Slovakia
Unkari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tanska ja Saksa ovat nyt tarkkailtavien listoilla tautimäärien kohoamisen vuoksi.

Ulkorajaliikenteen rajoitukset on poistettu Suomen ja Kyproksen, Irlannin, San Marinon ja Vatikaanin välisestä liikenteestä. Näiden maiden ja Suomen välinen liikenne on rajoituksitta sallittua.

Lisäksi sallitaan Suomen ja Georgian, Japanin, Uuden-Seelannin, Ruandan, Etelä-Korean, Thaimaan, Tunisian ja Uruguayn välinen ulkorajaliikenne näiden maiden asukkaiden osalta. Sama koskee Kiinaa edellyttäen, että Euroopan unionin neuvosto toteaa vastavuoroisuuden riittävän toteutumisen.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.