Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Alueellisille matkailuhankkeille jaettiin 4 miljoonaa

Koronapandemian negatiiviset vaikutukset matkailuelinkeinoon ovat olleet merkittäviä. Alueiden matkailuelinkeinon elpymistä koronakriisistä edistettiin vuoden 2021 aikana kehittämishankkeilla, joilla tuetaan alueiden mahdollisuuksia kehittää alueensa matkailua, vahvistaa alueensa matkailukehittämisen johtamista ja koordinointia sekä tehostaa yhteistyötä kansallisen tason toimenpiteisiin.

Kilpailtuna rahoitushakuna järjestetyn haun teemat nivoutuivat Suomen matkailustrategian kattoteemoihin, joita ovat kestävyydestä Suomen matkailun kilpailuvaltti, matkailualan digitalisointi, matkailupalveluiden kasvua tukeva saavutettavuus sekä kilpailukykyä tukevan toimintaympäristön varmistaminen. Vuosien 2020-2021 aikana toteutetut hankkeet kohdentuivat alueilla useiden toimijoiden eduksi. Hankkeiden sisällöissä painottuivat erityisesti digitaalisten valmiuksien ja ratkaisujen kehittäminen, matkailun ympärivuotisuuden lisääminen sekä uusien matkailutuotteiden rakentaminen ja kohderyhmien tavoittaminen.

Hankkeiden toteutus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hankkeiden päätoteuttajat olivat matkailun alueorganisaatioita tai vastaavia alueen matkailua laaja-alaisesti kehittäviä toimijoita. Hankkeisiin oli varattu valtion vuoden 2020 IV lisätalousarviossa yhteensä 4 miljoonaa euroa. Rahoituksen saamiseksi hankkeilla tuli olla 20 % omarahoitusosuus. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien alueelle sijoittuvien toimijoiden rahoittavana viranomaisena toimi pääsääntöisesti Etelä-Savon maakuntaliitto. Etelä- ja Länsi-Suomen maakuntien alueelle sijoittuvien toimijoiden rahoittavana viranomaisena toimi pääsääntöisesti Varsinais-Suomen liitto. Rahoitettavaksi valikoitui yhteensä 28 hanketta eri puolilta Suomea.

Itä- ja Pohjois-Suomen alueelta rahoitetut 12 hanketta:

Etelä- ja Länsi-Suomen alueelta rahoitetut 16 hanketta:

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: TEM

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.