Hyppää sisältöön
· Leena

Ancient Religion -kilpailtutyö voittoon opiskelijakisassa

SMAL järjesti matkailualan oppilaitoksille kilpailun uudesta Suomi-matkailutuotteesta. Oppilaiden tuli kehittää matkailualalle uusi tuote tai palvelu, joka edistää Suomen matkailukohteiden tunnettuutta ja innostaa myös suomalaisia matkailijoita kokemaan kotimaan erinomaisen tarjonnan.

Kilpailuun saatiin 15 ehdotusta sekä toisen että kolmannen asteen oppilaitoksista.

Kuvassa kilpailussa kunniamaininnan saanut Ville Kesänen sekä voittajatiimiin kuuluneet Sointu Seppälä ja Melissa Malmstén.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finaaliin selvisi viisi työtä:

Runko kännykkäsovellus –  jonka avulla matkailija voi suunnitella päivittäisen ohjelmansa matkalleen.
Ann-Sofie Ahslten, Sonja Blom, Eve Mauno, Emma Teittinen ja Minttu Vallin Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta, Porvoosta.

Lulle-teltta – siirreltävä teltta, missä voi esitellä vaikkapa Lapin eksotiikkaa paikasta riippumatta.
Janica Ådahl, Carolin Juuse, Avesa Baram, Vera Malén ja Taru Salin Vantaan ammattiopisto, Varia

Puhuva matkaopas – kännykkäsovellus, jonka avulla voi kuunnella matkavinkkejä esimerkiksi ajomatkan varrella.
Tytti Puhakka, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huikee reissu kännykkäsovellus – joka kerää yhteen pienetkin tapahtumat ympäri Suomen.
Ville Kesänen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Ancient Religion – joka innostaa matkailijoita tutustumaan lukuisiin Suomesta esihistoriallisiin kohteisiin sekä pakallisiin uskontoihin. ”Meillä on jo keskiaikaisia markkinoita ja tapahtumia, murra rikasta esihistoriaamme ei olla vielä hyödynnetty. Meillä on useita pyhiä paikkoja, jotka varmasti kiinnostavat niin ulkomaalaisia kuin suomalaisiakin. Myös esihistorialliset uskonnot ja uskomukset kiinnostavat ihmisiä”, perustelevat työryhmän jäsenet Hana Holasová, Emil Kusnetsoff, Melissa Malmstén ja Sointu Seppälä Turun kauppakorkeakoulusta.

Raati valitsi voittajaksi Ancient Religion -kilpailutyön. Se nostaa esille rikkaan mutta vähän matkailullisesti hyödynnetyn aikakauden. Myös työryhmän pitkälle viety kehitystyö myytävine oheistuotteineen ja pyhien paikkojen yhteyteen tehtävine tapahtumineen sai raadilta kiitosta.

Kunniamaininnan sai Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Ville Kesäsen työ ”Huikee reissu kännykkäsovellus”. Innokkaana kisailijana Ville kertoo, että vaikka Suomessa järjestetään lukuisia hauskoja kilpailuja, niitä on vaikea löytää. Niistä kerrotaan usein vain paikallislehdissä, mutta hän haluaisi kerätä eukon kannot, lörtsyn syönnin maailmanmestaruuskisat, kännykänheitot ja muut tapahtumat yhteen ja samaan sovellukseen.

Raatiin kuuluivat Anna Suominen Suomen Messut, Hannu Komu Onvisio Consulting, Sanna Kyyrä TEM, Heli Mäki-Fränti SMAL, Marju Niskanen Tumlare ja Leena Aalto Ikkunapaikka.

 

Leena