Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Apollomatkat ja TEMA yhteistyöhön

Perinteisiin matkapaketteihin erikoistunut Apollomatkat ja elämys- ja kiertomatkoihin keskittynyt TEMA ovat aloittaneet yhteistyön.

”Olemme todella iloisia yhteistyöstä TEMAn kanssa. Heidän avullaan voimme tarjota asiakkaillemme laadukkaita, täyden palvelun kiertomatkoja kaikkialle maailmaan. Matkojen kiehtovat teemat ja alansa ehdotonta huippua edustavat suomenkieliset oppaat luovat ainutlaatuisen kokonaisuuden”, sanoo Apollomatkojen markkinoinnista vastaava Satu Kontulainen.

”TEMAN matkassa pääset esimerkiksi vaeltamaan kauniiseen Italiaan, viini- ja ruokamatkoille Espanjaan, pyöräilemään Portugalin rannikolle sekä kiertomatkalle Thaimaahan tai Etelä-Amerikkaan. Matkaseuranasi on ryhmä samanhenkisiä matkalaisia sekä kokenut matkanjohtaja, joten matkaan voit lähteä yksin, puolison, ystävien tai vaikka harrastusryhmän kanssa”, sanoo TEMA:n Suomen vastaava Janne Varis.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uuden yhteistyön myötä sekä Apollomatkat että TEMA voivat hyödyntää toistensa vahvuuksia ja tarjota ainutlaatuisia ja laadukkaita tuotteita asiakkailleen.

”Apollolla on ihailtava yhteys kohteisiinsa, ja heidän ainutlaatuinen näkemyksensä, tiivis yhteistyö paikallisten kumppaneiden kanssa sekä investoinnit hotellikonsepteihin, kuten Mondo Localiin, ovat syitä siihen, miksi halusimme aloittaa yhteistyön. Olemme ylpeitä päästessämme osaksi kaikkea tätä ja odotamme innolla pääsevämme laajentamaan myös omaa ohjelmaamme Apollomatkojen rakastetuimpiin kohteisiin”, Varis sanoo.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.