Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Aurinkomatkat lisää matkatarjontaa

Nopeasti kasvaneen kysynnän takia Aurinkomatkat aloittaa matkat Kreetan Haniaan jo viikkoa suunniteltua aikaisemmin, eli lauantaina 25.7.

Rodoksen matkatarjonta kaksinkertaistetaan ja saarelle lennetään aiemmin suunnitellun yhden viikoittaisen lennon sijaan kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja lauantaisin 1.8. alkaen.

Aurinkomatkat on kertonut jo aiemmin Kreikan matkojen hyvästä kysynnästä ja elokuun Kreikan matkoista on myyty jo lähes 80 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

“Suomalaisilla on selkeästi jo matkustusintoa ja matkahakujen ja -varausten määrä on kesäkuun aikana tuplaantunut. Nyt varataan myös jo talven ja ensi kesän lomia vauhdilla”, Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa sanoo.

 

Lähde: Aurinkomatkat

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.