Hyppää sisältöön
Aurora Sea Resort
· Ikkunapaikka

Aurora Sea Resortin rakentaminen käynnistyy – Perämeren rannalle uusi matkailukohde

Aurora Sea Resort käynnistää ensimmäisen rakennusvaiheensa Iin Kuivaniemessä. Merihelmi-kiinteistön yhteyteen rakentuva resort tuo Perämeren rannalle uuden matkailukokonaisuuden, jonka ensimmäiset vieraat on tarkoitus ottaa vastaan joulukuussa 2026.

Ensimmäisessä vaiheessa alueelle rakennetaan 15 merinäköalavillaa ja Merihelmen nykyinen rakennus saneerataan resortin päärakennukseksi.

Rakenteilla laaja matkailukokonaisuus

Merihelmestä kehitetään kohteen sydän, jossa yhdistyvät vastaanotto, ruokailu, lounge-tila, aktiviteettien lähtöpiste ja merinäköalan ympärille rakentuva vieraskokemus.

“Hankkeessa ei ole kyse vain uudesta majoituskohteesta, vaan laajemman matkailukokonaisuuden käynnistämisestä. Tavoitteena on vahvistaa Iin ja Kuivaniemen merialueen tunnettuutta, lisätä ympärivuotista matkailua, synnyttää uusia työmahdollisuuksia ja rakentaa pysyvää yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa”, kertoo Minna Miettunen, Aurora Sea Resortin toimitusjohtaja ja yksi hankkeen kehittäjistä.

Aurora Sea Resortin lähtökohtana on rakentaa kohdetta paikan omista vahvuuksista.

“Kohde tarjoaa ainutlaatuisen yhdistelmän viileää merellistä ilmastoa, puhdasta luontoa, avaraa horisonttia ja vuodenaikojen voimakkaita kontrasteja – juuri niitä elementtejä, joita yhä kuumeneva Eurooppa alkaa matkakohteistaan etsiä. Alueessa on valtava, vielä pitkälti hyödyntämätön potentiaali kansainvälisenä matkailukohteena”, sanoo Jenni Rossi, joka vastaa Aurora Sea Resortin asiakaskokemuksesta sekä yritysmielikuvasta.

Paikallisuus tärkeää

Yhtiön mukaan Aurora Sea Resortin identiteettiä rakennetaan juurevuudesta. Se näkyy käytännön valinnoissa jo rakentamisessa, mutta myös kokonaisuudessa, kuten aktiviteeteissa, tarinoissa, materiaaleissa ja kumppanuuksissa. Tavoitteena on, että paikallisuus näkyy resortin päätöksissä, yhteistyössä ja siinä, miten vieras kohtaa alueen ihmiset, palvelut ja tarinat.

Tavoite on luoda ympärivuotinen kohde, joka rakentuu kahden kauden ympärille. Talvikauden season of snowlight nostaa esiin lumen, jään, revontulet ja arktisen merellisen tunnelman. Lumettoman ajan season of sealight rakentuu avoimen veden, pitkien iltojen, luonnossa liikkumisen, kalastuksen, saunan ja meren äärellä viihtymisen ympärille.

Merihelmi on monelle alueen ihmiselle tuttu rakennus, jolla on värikäs ja vaiheikas historia. Aurora Sea Resortissa se saa uuden tehtävän kansainvälisiä ja kotimaisia matkailijoita palvelevana päärakennuksena. Rakennuksen sijainti korkealla kohdalla ja avarat näkymät Perämerelle tekevät siitä luontevan paikan resortin keskukseksi.

“Kohdetta rakennetaan pitkäjänteisesti ja vaiheittain. Ensimmäisessä vaiheessa luodaan laadukas perusta, jonka päälle palveluita ja alueen yhteistyötä voidaan kehittää hallitusti”, sanoo Pekka Kokko, joka vastaa villa-alueen rakentamisesta sekä Merihelmen peruskorjauksesta.

Uusi kohde avataan joulukuussa

Aurora Sea Resortin ydintiimissä yhdistyvät rakentamisen, teknisen infran, matkailualan, myynnin, ohjelmapalvelujen, asiakaskokemuksen ja brändin osaaminen. Minna Miettunen toimii toimitusjohtajana ja vastaa myynnistä, ohjelmapalvelujen kehittämisestä sekä alueen matkailuyrittäjien kanssa rakennettavasta yhteistyöstä. Jenni Rossi vastaa asiakasrintaman operatiivisesta johtamisesta, brändistä, asiakaskokemuksesta ja tunnettuuden vahvistamisesta. Pekka Kokko toimii sijoittajana ja vastaa rakentamisesta. Jari Pitkälä toimii sijoittajana ja strategisena neuvonantajana.

Aurora Sea Resort Oy:lle on myönnetty Euroopan maaseuturahaston investointituki, joka korostaa hankkeen tärkeyttä ja merkityksellisyyttä alueelle.

Ensimmäinen vaihe sisältää 15 hyvin varusteltua merinäköalavillaa, Merihelmen saneerauksen, vastaanoton ja ruokailun valmistelun, sauna-, ruoka- ja aktiviteettipalvelujen kehittämisen sekä yhteistyömallin paikallisten palveluntarjoajien kanssa. Aurora Sea Resort avataan suunnitelman mukaan joulukuussa 2026.

Lähde ja havainnekuva: Aurora Sea Resort


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].