Designmatkalle Jyväskylään

Jyväskylässä on eniten Alvar Aallon suunnittelemia eri aikojen rakennuskokonaisuuksia ja tästä syystä Jyväskylää kutsutaankin Alvar Aallon pääkaupungiksi.

Kaikkiaan 29 Aalto-kohteen joukkoon kuuluvat esimerkiksi Alvar Aalto -museo, Muuratsalon koetalo ja Säynätsalon kunnantalo, jota pidetään yhtenä Aallon merkittävimmistä töistä.

Kompaktin kokoisessa kaupungissa monien Aallon kohteiden äärelle pääsee kävellen tai pyöräillen ja kesällä myös Päijännettä pitkin risteillen.

Alvar Aalto -museo.

 

Alvar Aallon pääkaupungissa sijaitsee myös valtakunnallisesti ainutlaatuinen Alvar Aalto -museo, jonka perusnäyttely tutustuttaa Aallon tuotantoon ja henkilöhistoriaan. Museorakennus on Alvar Aallon suunnittelema. Viereisessä, niin ikään Aallon suunnittelemassa rakennuksessa toimii hiljattain mittavan peruskorjauksen läpikäynyt Keski-Suomen museo. Laadukkaita näyttelyitä tarjoavat myös muun muassa Jyväskylän taidemuseo ja Suomen käsityön museo.

Designin ystävän kannattaa tutustua Aalto-museon yhteydessä sijaitsevaan Alvar Aalto -shopiin.

Kotimaista muotoilua ja herkutteluhetkiä

Keskustan sydämen, kävelykadun, läheisyydessä sijaitseva KOTO Designmarket myy kotimaista muotoilua: vaatteita, koruja, kosmetiikkaa ja kodin sisustustarvikkeita.

Kaupungin kauneimmaksi ostoskeskukseksikin tituleeratun Toivolan Vanhan Pihan putiikeista voi ostaa suomalaista muotia.

Jos ostospäivänä haluaa tehdä rentouttavan piipahduksen kauniin keskisuomalaisen luonnon äärelle, kannattaa suunnata Joutsaan Cafe Meijerinliiterin herkkujen ja miljöön äärelle. Meijerinliiterin pihapiiristä saa kätevästi kesällä myös Design Pylsyn tuotteet.

Suloiseen lomatunnelmaan pääsee solahtamaan myös Teeleidissä, joka tarjoilee teetä sekä makeita ja suolaisia herkkuja upeassa, jugendhenkisessä puutalossa lähellä Jyväskylän keskustaa. Keskustassa sijaitsevat Figaro Restaurant & Winebistro ja Ravintola Pöllöwaari sopivat vaativampaankin makuun.
Kesäaikaan herkulliset burgerit ja salaatit voi nauttia satamassa Konttiravintola Mortonissa, jonka terassi on valittu kaupungin parhaaksi.

Vierailuun Jyväskylässä kannattaa sisällyttää myös perijyväskyläläisiä nähtävyyksiä: Harju näkötorneineen, Kirkkopuisto sekä erityisesti kesäaikaan eloisa Lutakon satama-alue, joka sijaitsee Jyväskylän tunnetuimpana maamerkkinäkin pidetyn Kuokkalan sillan kainalossa. Satamasta voi nousta myös sisävesilaivojen kyytiin, jotka vievät risteilemään Päijänteelle.

Unescon maailmanperintökohteita

Petäjäveden kirkko.

 

Arkkitehtuurin lisäksi Jyväskylän-lomalla on mahdollista tutustua kahteen Unescon maailmanperintökohteeseen.
Noin 30 minuutin päässä Jyväskylästä sijaitseva Petäjäveden vanha kirkko lumoaa kävijän 1700-luvun puuarkkitehtuurilla. Vuonna 1994 Unescon maailmanperintökohteeksi valittu kirkko on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan läpi vuosisatojen.

Oravivuorelta aukeaa upeat maisemat.

 

Tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä edustaa Jyväskylän Korpilahdella sijaitseva Struven ketjuun kuuluva Oravivuoren mittauspiste. Struven ketjun avulla selvitettiin 1800-luvulla maapallon muotoa ja kokoa, ja Unescon maailmanperintölistalle se liitettiin vuonna 2005.

Oravivuoren laelle pystytetystä kolmiomittaustornista aukeaa huikeat näkymät, ja se onkin yksi Jyväskylän seudun parhaista paikoista Päijänteen ihailuun.

 

Lähde: Visit Jyväskylä

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X