Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Ebookersin kysely: Lähes 80 % suomalaisista aikoo lomailla kesällä kotimaassa

Ebookersin teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan positiivisista rokoteuutisista huolimatta 77 % suomalaisista aikoo valita ensi kesän lomamatkakohteekseen kotimaan. Kysely tehtiin viikolla 1 ja siihen vastasi 1020 18–69-vuotiasta suomalaista.

53 % vastaajista kertoi, että aiemmin heillä on tyypillisesti ollut tapana tehdä vähintään yksi ulkomaanmatka kesän aikana.

Yli puolet vastaajista kertoo, että ennen koronaa tehtyjä matkasuunnitelmia ei enää aiota toteuttaa vaan tilalle on laadittu kokonaan uusia suunnitelmia. Vain 25 % aikoo tänä vuonna matkustaa paikkoihin, joihin oli suunnitellut matkustavansa viime vuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: ebookers
Kuva: Atte Grönlud

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.