Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Elämys Group osti OK-Matkat

Ohjelmallisia kaupunkimatkoja ja räätälöityjä ryhmämatkoja järjestävä perinteikäs OK-Matkat on liittynyt yrityskaupalla osaksi Elämys Groupia.

OK-Matkojen toiminta jatkuu omalla brändillään ja koko kahdeksan asiantuntijan henkilökunta jatkaa tehtävissään kaupan jälkeen.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Elämys Groupin toimitusjohtaja Pasi Latva ja OK-Matkojen toimitusjohtaja Peter Forsström koronakättelivät kaupan.

Vuonna 1982 perustetun yrityksen toimitusjohtaja Peter Forsström jatkaa yhtiön johdossa ja aloittaa Elämys Groupin johtoryhmän jäsenenä.

Kesäkuun alussa Elämys Group osti Matka-Agentit, jolla on vahva osaaminen teema- ja ryhmämatkailussa. Jo tällöin toimitusjohtaja Pasi Latva lupasi, että lisää yrityskauppoja on kesän aikana vielä tulossa. Korona hieman viivytti toteutusta.

Toimitusjohtaja Pasi Latva katsoo tulevaisuuteen: ”Tähtäimemme on vuodessa 2024. Korona muutti hieman aikataulua, mutta ei siirtänyt päämääräämme. Poikkeuksellinen tilanne myös mahdollisti monen kehitysaskeleen ottamisen nopeutetussa aikataulussa. Nyt on oikea aika rakentaa tulevaisuutta ja tehdä tarvittavia investointeja. Uudet liiketoimintayksiköt takaavat meille paalupaikan kun matkustaminen elpyy.”

Elämys Groupista tulee kaupan myötä toiseksi suurin suomalainen matkanjärjestäjä Aurinkomatkojen jälkeen. Groupissa on nyt 45 työntekijää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Elämys Groupin toimitusjohtaja Pasi Latva toivottaa OK-Matkat tervetulleeksi Elämys-perheeseen: ”OK-Matkat on merkittävä osa suomalaista matkailuhistoriaa. Viime vuosina Peter ja Elina Forsström ovat tehneet upeaa työtä päivittääkseen brändin ja tuotteen huippukuntoon. OK-Matkat on Suomessa selvä ykkönen omassa segmentissään ja heillä on laaja asiakaskunta, joka on tottunut ensiluokkaiseen palveluun. Olemme Elämyksellä ylpeitä, että pääsemme jatkamaan töitä heidän ja OK-Matkojen huippuammattilaisten kanssa.”

OK-Matkojen yrittäjät Peter ja Elina ovat iloisia OK-Matkojen liittyessä osaksi dynaamista ja nopeasti kasvavaa Elämys Groupia:

”Haastavista ajoista huolimatta meillä on vahva usko tulevaisuuteen. OK-Matkat haluaa olla jatkossakin Suomen johtava ohjelmallisten matkojen järjestäjä. Yhdistymisen ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laajemman valikoiman matkoja ja vastaamaan paremmin muuttuviin asiakastarpeisiin.”

 Kesällä Elämys Group laajensi uusille matkailun osa-alueille perustamalla matkailuteknologiaan keskittyvän Elämys Tech -yksikön sekä risteilymatkoihin keskittyvän Elämys Cruises -yksikön. Samalla Elämyksen perinteisistä liiketoiminta-alueista mm. urheilu- ja aktiivimatkat eriytettiin omiksi yksiköiksi.

 

Jussi Viskari ja Aarni Kotilainen ostivat sinnittelevän pienen hiihtomatkatoimiston Elämysmatkat vuonna 2010. ”Lähdimme rakentamaan määrätietoisesti B2B-konseptia, tapahtumajärjestäjän ja matkanjärjestäjän yhdistelmää, jollaista markkinoilla ei vielä ollut”, kertoi Viskari Ikkunapaikan haastattelussa viime vuoden lopulla. Suunnitelmat olivat selvät jo silloin. ”Vuosi 2020 tulee olemaan vahvan kasvun vuosi. Tavoitteenamme on kasvaa voimakkaasti niin Suomessa kuin ulkomailla. Vuonna 2022 on tarkoitus saada jo puolet liikevaihdon kasvusta Suomen ulkopuolelta. Kova tavoite on olla kansainvälisesti kärkipään toimija omilla erikoisalueillamme.”

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.