Ensimmäinen suora lento Frankfurtista Savonlinnaan laskeutui

Ensimmäiset charter-lennolla tulevat matkustajat Frankfurtista saapuivat tänään Savonlinnaan. Savonlinnan kaupunki teki yhteistyösopimuksen charter-lennoista eurooppalaisen matkanjärjestäjän Zonista GmbH ja Business Finlandin kanssa maaliskuussa. Yhteensä lentoja saapuu elo- ja syyskuun aikana neljä.

Frankfurt – Savonlinna -lennot lennetään Lufthansa (Eurowings Discover) -lentoyhtiön Airbus A320/200 lentokoneella.

Savonlinnan kaupunki on tehnyt yhteistyötä Visit Finlandin kanssa matkailumarkkinoinnissa Keski-Eurooppaan vuodesta 2015 lukien. Kansainvälisten matkailijoiden määrä oli vahvassa kasvussa ennen pandemiaa ja Ukrainan sotaa.

Ennen pandemiaa yli 30 000 yöpymisvuorokautta tuli saksankielisen Euroopan alueelta ja Benelux maista. Venäläisiä matkailijoita kävi vuosittain noin 100 000.

Yhteistyö Zonista GmbH kanssa avaa uusia mahdollisuuksia kansainvälisen matkailun kehittämiseen Saimaan alueella.

”Savonlinna on vuosittain tehtävien tutkimustenkin perusteella yksi maan vetovoimaisimmista matkailualueista. Suorat charter-lennot Keski-Euroopasta Savonlinnaan on merkittävä edistysaskel koko Saimaan alueen matkailun vahvistamiseksi ja Savonlinnan saavutettavuuden parantamiseksi. Tämä luo edellytyksiä matkailun ympärivuotistamiselle, matkailun monipuolisemmalle kansainvälistymiselle sekä myös uusien investointien käynnistymiselle. Tilauslennoilla tulevat asiakkaat tarvitsevat enemmän palveluita ja tämä lisää mahdollisuuksia myös uudenlaisen yritystoiminnan kehittämiseen”, sanoo kaupunginjohtaja Janne Laine.

 

Lähde: Savonlinnan kaupunki
Kuva: Visit Savonlinna

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X