Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Etla: korona runteli raskaimmin hotelli- ja ravintola-alaa sekä matkustamista

COVID-19 -pandemiasta kärsivät Suomessa viime vuonna eniten majoitus- ja ravitsemistoiminta, kuljetuksen ja varastoinnin toimiala, kulkuneuvoja valmistava teollisuus sekä graafinen teollisuus, mitattuna tuotannon supistumisella.

Etlan Toimialakatsauksen mukaan hotelli- ja ravintola-ala romahti liki 30 prosenttia, mutta tilanne alkaa parantua jo kesän mittaan, tosin hitaasti.

Matkustajaliiketoiminta alkaa elpyä kuluvan vuoden jälkipuoliskolla, mutta elpyminen vie muutaman vuoden, arvioi Etla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Maaliskuun ennusteessaan Etla arvioi koko teollisuuden arvonlisäyksen määrän kääntyvän tänä vuonna runsaan 4 prosentin kasvuun ja tuotoksen kasvavan 2 prosenttia. Palvelualoille kasvua odotetaan vajaat 3 prosenttia.

Ensi vuonna Etla palvelualoille odotetaan noin kolmen prosentin kasvua. Yksityiset palvelut kasvavat ensi vuonna reippaammin, vajaat 5 prosenttia.

COVID-19 pandemiasta kärsi Suomessa vuonna 2020 eniten majoitus- ja ravitsemistoiminta (-29%, ennuste) sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimiala (-17%, ennuste).

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tilanne alkaa ennusteen mukaan kesällä parantua, mutta toipuminen on hidasta ja kestää muutaman vuoden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös matkustajaliiketoiminnan elpyminen alkaa kuluvan vuoden jälkipuoliskolla ja vie muutaman vuoden. Pahiten pandemiasta kärsineet matkatoimistot toipuvat hitaammin vasta riittävän rokotekattavuuden ja matkailun avautumisen myötä.

Matkustusrajoitusten takia lentoliikenne on hiipunut, mikä on alentanut lentobensiinin kysyntää. Moottoribensiinin vienti väheni viime vuonna arvoltaan yli 40 prosenttia ja kaasuöljyjen (dieselöljyjen) vienti 28 prosenttia.

Lähde: Etla

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.