Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

EU nostamassa slottivaadetta 50 prosenttiin

Euroopan komissio on ilmoittanut nostavansa marraskuusta alkaen lentoyhtiöiden lentokentille vahvistettujen slottien, eli saapumis- ja lähtöaikojen käyttövaateen 50 prosenttiin.

Pandemian aikana lentoyhtiöt ovat säilyttäneet slottinsa, mikäli ne ovat liikennöineet vähintään 20 prosenttia hallussaan olevista laskeutumisluvista. Tällä on varmistettu se, ettei lentoyhtiöiden ole tarvinnut lentää niin sanottuja haamulentoja tyhjillä koneilla säilyttääkseen lähtö- ja saapumisaikansa.

Euroopan komission mukaan marras-huhtikuussa lentoyhtiöiden on käytettävä vähintään puolet jokaisesta hallussaan olevasta lähtö- ja saapumisaikojen sarjasta. Komission mukaan koronapandemiaa ei enää voi pitää syynä lentojen lentämättä jättämiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

IATAn mielestä ajatus siitä, että lentoyhtiöt pystyisivät nostamaan lentojaan puoleen verrattuna aikaan ennen pandemiaa, on täysin absurdi.

IATAn mukaan tämä heikentää entisestään lentoyhtiöiden taloudellista tilannetta ja estää maailmanlaajuisen lentoliikenneverkon elpymistä.

”Komissio on jälleen kerran osoittanut, että sillä ei ole mitään todellisuudentajua. Lentoliikenne on edelleen historiansa pahimmassa kriisissä. Komissio osoittaa halveksuntaa lentoteollisuutta ja jäsenvaltioitaan kohtaan, jotka ovat toistuvasti vaatineet joustavampaa ratkaisua. Komission ehdotus on ristiriidassa kaikkien heille esitettyjen faktojen kanssa ”, sanoi IATA:n pääjohtaja Willie Walsh.

IATAn arvioiden mukaan lentoliikenne pääsee loppuvuonna 34 prosenttiin verrattaessa vuoden 2019 määriin. Kaukoliikenteen osalta vain 20 prosenttiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rokotteiden käyttöönotosta huolimatta hallitukset ovat edelleen äärimmäisen varovaisia rajojen avaamisessa. On selvää, että lentomatkustus Euroopassa on edelleen erittäin heikkoa ja arvaamatonta.

”On kerrassaan ironista, että vain viikko sen jälkeen, kun komissio julkaisi Fit for 55 -hiilipäästösuunnitelmansa, se julkaisee lähtö- ja saapumisaikoja koskevan asetuksen, joka voi pakottaa lentoyhtiöt lentämään riippumatta siitä, onko kyseiselle reitille riittävää kysyntää. Liikenneasioista vastaava komissaari Valean sanoi: “Meidän on toimittava kunnianhimoisesti planeettamme puolesta, mutta rankaisematta kansalaisiamme tai yrityksiämme.” On selvää, että tämä lähtö- ja saapumisaikoja koskeva päätös ei täytä näitä ehtoja”, Walsh sanoi.

 

Lähde: IATA

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.