Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Euroopan matkustussäännöt hämmentävät matkustajia

IATA huomauttaa, että vapaa liikkuvuus Euroopassa vaarantuu, koska EU:n jäsenvaltiot eivät ole onnistuneet yhdenmukaistamaan COVID-19 -maahantulosäännöksiä. Tämän seurauksena rajojen uudelleen avaaminen hämmentää matkustajia eikä tuo odotettuja hyötyjä matkustamisen helpottumisen ja talouden elpymisen muodossa.

IATA:n tutkimuksissa on havaittu merkittäviä eroja siinä, miten EU:n jäsenvaltiot säätelevät matkustamista:

Noin 30 prosenttia valtioista, jotka käyttävät EU:n digitaalista Covid-todistusta (DCC), ei hyväksy pikatestejä.
– 19 prosenttia valtioista vaatii myös lasten testaamisen.
– 41 prosenttia valtioista ei salli rokotettujen matkustajien maahantuloa EU:n ulkopuolisista “valkoisen listan” maista.
– 45 prosenttia hyväksyy matkustajan paikannuslomakkeen sähköisesti ja 33 prosenttia paperilla ja sähköisesti. Kuitenkin 11 prosenttia hyväksyy vain paperisen lomakkeen, ja 11 prosentilla ei ole lainkaan paikannuslomakkeita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

On tärkeää, että Euroopan valtiot tekevät yhteistyötä COVID-19-matkustusmenettelyjen osalta. Komission ja valtioiden koronapassien kehittämiseksi tehty hyvä työ on mennyt hukkaan epäyhtenäisten säädösten sotkussa. Miten matkustajat voivat matkustaa luottavaisin mielin, kun säännöt ovat niin erilaiset jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa? He eivät voi olla varmoja siitä, onko heidän lapsensa testattava vai ei, tai siitä, onko heidän täytettävä matkustuslomake paperisena, verkossa vai ei lainkaan. Tämä on yksi Euroopan unioni. Ihmiset odottavat perustellusti yhtenäistä lähestymistapaa matkustamisen suosituksiin”, sanoi IATA:n Euroopan alueellinen varapääjohtaja Rafael Schvartzman.

Erityisesti DCC:tä (koronapassia) koskevien vaatimusten yhdenmukaistamisen osalta IATA ja muut sidosryhmät ovat kehottaneet EU:n jäsenvaltioita:

suorittamaan DCC-tarkastuksen digitaalisesti ennen matkustajien saapumista lentoasemalle, jotta voidaan nopeuttaa prosesseja lentokentällä ja antaa matkustajille varmuus siitä, että he ovat valmiita lentämään. Saksa ja Espanja ovat hoitaneet asian parhaiten Euroopassa.
– kehitetään valtiollinen portaali, jonka avulla kansalliset viranomaiset voivat tarkistaa DCC:n suoraan verkosta ja rajoittaa näin lentoyhtiöiden suorittamaa terveystietojen käsittelyä.
– integroidaan digitaaliset matkustajapaikannuslomakkeet maiden omiin portaaleihin DCC-tarkistusta varten. Sitä ei vaadita tällä hetkellä 80 prosentissa Euroopan maista.

Lisäksi EU:n jäsenvaltioiden on yhdenmukaistettava terveysvaatimuksia muun muassa seuraavien seikkojen osalta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pikatestien yleinen hyväksyminen kalliiden ja tarpeettomien PCR-testien sijasta.
– alaikäisten yleinen vapauttaminen testaus- ja rokotusvaatimuksista.
– rajojen avaaminen rokotetuille matkustajille ja matalan riskin maista tulevien matkustajien päästäminen Eurooppaan rajoituksetta (tai todistamalla, että rokottamattomien matkustajien testi on negatiivinen).

Alankomaat, Viro, Slovenia ja Espanja ovat edelläkävijöitä näiden proseduurien yhdenmukaistamisessa.

Euroopan kesän aikana saadut kokemukset osoittavat, että vakiomuotoinen digitaalinen varmenne ei riitä: myös COVID-19:ään liittyvät matkustusprosessit on yhdenmukaistettava ja sujuvoitettava. Kehotamme Euroopan valtioita selvittämään nykyisen sotkun ja antamaan hämmentyneille matkustajille enemmän varmuutta matkasuunnitelmilleen”, Schvartzman sanoi.

 

Lähde: IATA

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.