Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Eurooppalaisten lentoyhtiöiden peruutukset lisääntyivät 65 prosenttia

Euroopan lentojen peruutukset olivat huipussaan maaliskuussa, kun lentoyhtiöt joutuivat ilmailualan työntekijöiden lakkoilun vuoksi peruuttamaan kuukauden aikana yli 14 000 lentoa. Maaliskuussa peruutuksista kärsittiin joka puolella maailmaan, mutta Euroopassa määrä oli ennätysmäinen

Ciriumin tietojen mukaan Euroopassa peruutettiin maaliskuussa 14 405 lentoa, mikä on 65 prosenttia enemmän kuin helmikuussa (8 713 lentoa). Myös maailmanlaajuiset peruutukset nousivat yli 72 900:aan, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin helmikuun 60 780 peruutusta.

Maaliskuussa monen lentokentän henkilökunta ja erityisesti lennonjohto lakkoili. Ennätyksen teki Ranska, missä lennonjohdon lakko vaikutti lentoihin pelkästään tammi-maaliskuussa 50 päivänä.
Myös Saksan ilmailuala on kärsinyt tänä vuonna työtaistelutoimista, muun muassa kaikkeen liikenteeseen vaikuttavista lakoista maaliskuun lopulla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ryanair on kertonut, että pelkästään Ranskan lennonjohdon lakot ovat aiheuttaneet yli 4 000 lennon peruuttamisen, mikä on vaikuttanut noin 730 000 matkustajaan. easyJetin toimitusjohtaja Johan Lundgren uskoo, että lakot ovat tähän mennessä vaikuttaneet jopa 10 miljoonaan matkustajaan.

Ranskan lakkojen aikana myös Ranskan ylilennot ovat keskeytettyjä, ja huomattava määrä lentoja joutuu kulkemaan Ranskan alueen yli optimaalisilla reiteillään.
Vaikutukset eivät koske ainoastaan Ranskasta lähteviä tai sinne suuntautuvia lentoja, vaan maan yli lentäviä lentoja. Euronewsin mukaan Ranskan ilmatilassa tapahtuu normaalina päivänä noin 3 700 kaupallista ylilentoa ja noin 3 300 lentoonlähtöä ja laskeutumista.

Eurocontrolin tietojen mukaan 15 prosenttia Espanjaan suuntautuvista tai sieltä lähtevistä lennoista kärsi häiriöistä 1. maaliskuuta ja 9. huhtikuuta välisenä aikana, kun taas Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa 6-8 prosenttia lennoista kärsi häiriöistä Ranskan ilmatilatilanteen vuoksi.

Moni odottaa jo pelonsekaisin tuntein alkavaa kesälomakautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ryanair, ja sen matkustajat ovat jälleen kerran kehottaneet EU:n komissiota ryhtymään välittömiin toimiin Euroopan kansalaisten vapaan liikkuvuuden ja ylilentojen suojelemiseksi Ranskan lennonjohdon lakkojen aikana.

Jo yli 700 000 matkustajaa on allekirjoittanut Ryanairin Protect Passengers: Keep EU Skies Open” -vetoomuksen, jossa EU:n komissiota kehotetaan ryhtymään välittömiin toimiin ja suojelemaan Euroopan kansalaisten liikkumisvapautta ja ylilentoja Ranskan lennonjohdon lakkojen aikana. Tavoitteena on saada miljoona allekirjoitusta.

Käy allekirjoittamassa!

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.