Finavia: Lentoliikenne palautumassa vauhdilla

Finavian lentoasemien kautta matkusti tammi-kesäkuussa 2022 yhteensä 6,6 miljoonaa matkustajaa. Se on 520 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Helsinki-Vantaan lentoaseman vaihtomatkustajien määrä jäi kuitenkin pieneksi.

“Palautuminen on käynnistynyt vahvana erityisesti Euroopan-lennoilla. Lentoasemiemme kautta lensi yhteensä 6,6 miljoonaa matkustajaa. Viime vuoteen verrattuna matkustajamäärä kasvoi 520 prosenttia”, sanoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Vuoren mukaan muilla Euroopan lentoasemilla matkustajamäärä kuitenkin kasvoi Suomea enemmän. Syynä on se, että Helsinki-Vantaan vaihtomatkustus ei ole päässyt käynnistymään kesäkuun loppuun asti voimassa olleiden koronarajoitusten ja Venäjän ylilentokiellon vuoksi.

Helsinki-Vantaalla kasvu oli ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 579 prosenttia. Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta matkusti tuolloin yhteensä 5,5 miljoonaa ihmistä, joista 85 prosenttia oli kansainvälisten lentojen matkustajia. Eniten lennettiin Saksaan, Espanjaan, Ruotsiin ja Isoon-Britanniaan.

Miljoona matkustajaa kotimaanlennoilla

Finavian alueellisten lentoasemien matkustajamäärä kasvoi 340 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna ja oli yhteensä 1,1 miljoonaa matkustajaa. Oulu, Rovaniemi ja Kittilä olivat kotimaan kohteista suosituimpia.

Tammi-kesäkuun aikana kotimaanlennoilla matkusti jo lähes miljoona ihmistä. Myös tilauslentojen määrä on kasvussa.

Tilastoyhteenveto tammi-kesäkuu 2022

tammi-kesäkuu 2022 tammi-kesäkuu 2021 Muutos-
prosentti
Matkustajia Finavian lentoasemilla yhteensä 6 587 379 1 062 030 520,3 %
Matkustajia Helsinki-Vantaalla 5 450 762 802 327 579,4 %
Kansainvälisiä lähteviä vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaalla 631 047 77 008 719,5 %
Rahdin määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 85 006 80 715 5,3 %
Rahdin määrä Helsinki-Vantaalla 84 077 78 886 6,6 %
Kaupallisten lentojen määrä Finavian lentoasemilla yhteensä 79 909 28 530 180,1 %
Kaupallisten lentojen määrä Helsinki-Vantaalla 61 134 20 825 193,6 %

 

Lähde: Finavia

Jaa artikkeli:

Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X