Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnair kuittasi valtiolle lainansa

Finnair ja Suomen valtio allekirjoittivat maaliskuussa 2021 sopimuksen enintään 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön tukemiseksi koronapandemian takia. Hybridilainainstrumentti muutettiin oman pääoman ehtoiseksi pääomalainaksi huhtikuussa 2022. Molemmilla järjestelyillä oli Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntä Euroopan unionin valtiontukisäätelyn mukaisesti.

Finnair nosti tämän 400 miljoonan euron pääomalainan kokonaisuudessaan vuoden 2022 aikana.

Marraskuun 2023 aikana Finnairin toteuttamassa 570 miljoonan euron merkintäoikeusannissa Suomen valtio merkitsi uusia osakkeita täysimääräisesti sille allokoitujen merkintäoikeuksien perusteella. Suomen valtio maksoi osakkeiden merkinnän kuittaamalla merkintähinnan vastaavalla määrällä eli 318,6 miljoonalla eurolla pääomalainan pääomaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnair on tänään maksanut Suomen valtiolle takaisin pääomalainan loppuosan eli 81,4 miljoonaa euroa. Lisäksi Finnair maksoi valtiolle pääomalainaan liittyvät korot ja muut maksut eli yhteensä 48,9 miljoonaa euroa.

Jos pääomalainaa ei olisi maksettu takaisin, sille olisi kertynyt vuonna 2024 noin 52 miljoonaa euroa korkoja ja muita maksuja.

Pääomalainan sekä aiemmin takaisinmaksetun hybridilainan jälkeen yhtiöllä ei ole enää jäljellä oman pääoman ehtoisia lainaeriä.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Finnair

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.