Finnair lisää lentoja Japaniin

Finnair pidentää uuden Sapporon-reittinsä matkustuskautta, ja lentää Japanin Hokkaidossa sijaitsevaan Sapporoon kahdesti viikossa ympäri vuoden. Ensilento Sapporoon on 15.12.2019.

Hokkaido on tunnettu upeista vuoristomaisemista ja ulkoilumahdollisuuksista, sekä talvikaudella erinomaisista laskettelupaikoista. Hokkaido tunnetaan myös kala- ja äyriäisruoista, ramen-nuudeleista ja kuumista lähteistä eli onseneista.

Finnair on ainoa eurooppalainen lentoyhtiö, joka lentää suoria lentoja Sapporon ja Euroopan välillä. Talvella lennot operoidaan Helsingistä Sapporoon sunnuntaisin ja torstaisin ja Sapporosta Helsinkiin maanantaisin ja perjantaisin. Kesäkaudella lennot operoidaan Helsingistä Sapporoon sunnuntaisin ja keskiviikkoisin ja Sapporosta Helsinkiin maanantaisin ja torstaisin. Lentoaika on noin yhdeksän tuntia, ja reitti operoidaan A330-koneella.

Sapporo on Finnairin viides kohde Japanissa. Sen lisäksi Finnair lentää Tokion Naritaan, Osakaan, Nagoyaan ja Fukuokaan, ja maaliskuusta lähtien myös Tokion Hanedan kentälle Naritan lisäksi.

Osakaan lisää vuoroja

Finnair lisää lentoja myös Osakan reitilleen lisäämällä kaksi uutta viikkovuoroa kesäkaudesta 2020 alkaen, mikä nostaa Osakan reitin viikkovuorojen määrän kahteentoista.

Finnair lentää Sapporon ja Osakan yhteistyössä Finnairin pitkäaikaisen kumppanin Japan Airlinesin kanssa.

 

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X