Hyppää sisältöön
Abu Dhabin Guggenheim-museo
· Maria Hietala

Abu Dhabin Guggenheim-museo avataan 20 vuoden odotuksen jälkeen

Guggenheim Abu Dhabi -museon avajaispäiväksi on vahvistettu 11. joulukuuta. Tapaus on merkittävä, sillä suunnitelma museosta julkistettiin jo vuonna 2006. Hanke on siis ollut vireillä peräti 20 vuotta.

Vuosien varrella on uutisoitu muun muassa mittavan rakennushankkeen uudelleenjärjestelyistä ja työoloihin liittyvistä protesteista. Myös koronapandemia on osunut museon rakennusvuosiin.

Guggenheim Abu Dhabin taidekokoelmaa on museon mukaan kerätty vuodesta 2009 saakka. Esillä on modernia taidetta ja nykytaidetta 60-luvulta eteenpäin. Kokoelmaa kuvaillaan sekä paikalliseksi että globaaliksi, ja se sisältää töitä kaikista maanosista.

Jo rakennus itsessään on taidetta

Taiteen eri lajit ovat monipuolisesti edustettuna. Museosta luvataan löytyvän maalauksia, veistoksia, installaatioita, valokuvataidetta, liikkuvaa kuvaa ja mediataidetta.

Rakennuksen on suunnitellut maailmankuulu arkkitehti Frank Gehry, jonka käsialaa on myös Bilbaon Guggenheim-museo. Vuonna 2025 kuollut Gehry teki suunnittelutyön Abu Dhabin museota varten jo lähes parikymmentä vuotta sitten.

Arkkitehtuuri on merkittävä osa museokokemusta, sillä rakennus on suunniteltu vaikuttavaksi sekä ulko- että sisäpuolelta. 88 metrin korkeuteen kohoavassa rakennuksessa on kartiomaisia rakenteita, jotka tekevät sen siluetista helposti tunnistettavan.

Kartioimaiset muodot vangitsevat katseen museon ulkoasussa. Kuva: Guggenheim Abu Dhabi

Näyttelytiloja sekä sisällä että ulkona

Museossa on 30 galleriaa, joiden keskellä on atriumtila. Rakennuksessa on pinta-alaa 11 600 neliömetriä, minkä lisäksi ulkonäyttelyalueet levittäytyvät reilun kahden hehtaarin alueelle.

Museo sijaitsee Saadiyatin saarella, jonne on muodostunut Abu Dhabin kulttuurikeskittymä. Samalla alueella toimivat myös Louvre Abu Dhabi, Zayed National Museum, Natural History Museum Abu Dhabi sekä TeamLab Phenomena Abu Dhabi.

Guggenheim-museoverkostoon kuuluu ennestään kolme museota. Solomon R. Guggenheim -museo sijaitsee New Yorkissa, Peggy Guggenheim -kokoelma Venetsiassa ja Guggenheim-museo Bilbaossa. 

Kuvat: Guggenheim Abu Dhabi


Nimitysuutinen
Maria Hietala

Maria Hietala on matkailuun erikoistunut freelancer-toimittaja, joka tuottaa alan uutisia Ikkunapaikkaan.