Hyppää sisältöön
Kirsikankukat Japanissa, taustalla Fuji-vuori
· Riikka Krenn

Nyt on käynnissä todellinen Japani-buumi – suomalaisten matkoissa huikea 20,6 % kasvu

Japanin valtion matkailutoimisto Japan National Tourism Organization raportoi viime vuodelta kaikkien aikojen suurimmat matkailijaluvut: maa on tehnyt uuden kävijäennätyksen 42,68 miljoonalla ulkomaalaisella matkailijallaan vuonna 2025.

Ennätysvuoden myötä myös suomalaismatkailijoiden määrä nousi 20,6 prosenttia yltäen kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle.

“Meillä on ilo esitellä vuoden 2025 matkailijalukuja, jotka ovat meille tärkeä virstanpylväs. Monet pohjoismaalaiset matkailijat vierailevat Tokiossa, Kiotossa ja Osakassa, ja olemme siitä iloisia”, toteaa Kento Niwa, JNTO:n Pohjoismaiden toimiston johtaja.

“Japanilla on kuitenkin paljon muutakin tarjottavaa. Toimivan raideverkoston ja monien edullisten junapassien ansiosta maassa on helppo matkustaa. Jokaisella alueella pohjoisesta etelään on oma ainutlaatuinen luontonsa, gastronomiansa ja kulttuurinsa, ja toivommekin, että useammat pohjoismaalaiset matkailijat haluaisivat tutustua maan muihinkin osiin.”

Kento Niwa lisää, että Japani on saanut runsaasti lisähuomiota voitettuaan Vuoden kansainvälinen matkakohde -palkinnon Suomen matkailualan liiton Finnish Travel Galassa vuonna 2025. Palkinto lisäsi maan tunnettuutta ja siihen kohdistuvaa kiinnostusta.

Kasvua kaikissa Pohjoismaissa

Suomalaismatkailijoiden määrä Japanissa nousi vuonna 2024 saavutetusta 28 780:sta kävijästä 34 700:een vuonna 2025. Prosentuaalinen kasvu on jopa 20,6 %. Muut Pohjoismaat saavuttivat vieläkin korkeampia kasvulukuja: Tanska +23,8 %, Norja +30,1 % ja Ruotsi jopa +34 % edellisvuoteen nähden.

JNTO:n mukaan huomattavaan kasvuun vaikuttaa Japanin luonne vastaa monien pohjoismaalaisten matkailijoiden mieltymyksiin. Matkailua analysoivan Travellyzen tutkimus osoittaa muun muassa, että 63,37 prosenttia pohjoismaalaisista matkailijoista on hyvin kiinnostunut gastronomisista elämyksistä lomamatkoillaan, mutta myös kulttuuri-, luonto- ja ulkoilutarjontaa arvostetaan suuresti seuraavaa lomakohdetta valittaessa.

Lähde: JNTO
Kuva: Istockphoto


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.