Hyppää sisältöön
Songkran
· Ikkunapaikka

Thaimaa valmistautuu vauhdikkaaseen songkran-juhlaan

Thaimaalainen uusi vuosi, Songkran, käynnistyy 13.-15. huhtikuuta 2026 näyttävillä juhlilla.

Uutta vuotta vietetään Thaimaan suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa. Värikkäät uuden vuoden juhlat houkuttelevat vierailijoita eri puolilta maailmaa. Songkran on myös matkailualalle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista.

Vesi symboloi uuden alkua

Huhtikuun puolivälissä vietettävä songkran on thaimaalainen uusi vuosi, jolloin perheet kokoontuvat perinteisesti yhteen ja käyvät temppeleissä. Temppeleissä ihmiset harjoittavat uskonnollisia rituaaleja, joilla he osoittavat kunnioitusta perheen vanhimmille.

Rituaaleissa tärkeänä osana on vesi, joka symboloi puhdistumista ja uutta alkua. Ajan myötä vanhojen perinteiden rinnalle on syntynyt värikkäitä kansanfestivaaleja, joihin kuuluu paraateja, kulttuuriesityksiä ja vesitaisteluita. Festivaaleja järjestetään ympäri maata – aina Bangkokista ja Chiang Maista matkailijoiden suosimiin rannikkokohteisiin.

Perinteinen thaimaalainen uusi vuosi songkran on saanut Unescon aineettoman kulttuuriperinnön tunnustuksen. Sen myötä Thaimaan matkailutoimisto on panostanut uuden vuoden festivaaliin myös turistitapahtumana.

Uuden vuoden juhlat ovat tärkeä osa maan kulttuuria, ja niiden kasvavan suosion odotetaan lisäävän merkittävästi kansainvälisten kävijöiden määrää vuonna 2026.

Chiang Mai
Songkrania juhlitaan eri puolilla Thaimaata näyttävin juhlin ja kulkuein. Kuva Chiang Main kulkueesta.
Wat Saket Ratcha
Songkranin juhlintaan liittyy olennaisena elementtinä vesi, joka symboloi uutta alkua.
Bangkok, Songkran
Songkran-juhlinta yltyy usein vauhdikkaaksi vesisodaksi.

Lähde ja kuva: TAT


Ikkunapaikka
Ikkunapaikka

Uutisvinkit ja palaute Ikkunapaikan toimitukselle: [email protected].