Finnair operoi vain kriittiset yhteydet

Finnair karsii lokakuun liikenneohjelmastaan lentoja lähes kaikilta reiteiltä ja lentää lokakuussa keskimäärin 70-80 lentoa päivässä aiemmin suunnitellun noin kahdensadan päivittäisen lennon sijaan.

”Haluamme säilyttää Suomelle kriittiset yhteydet Euroopan keskuksiin ja tärkeimpiin Aasian kohteisiimme, sillä yritykset tarvitsevat lentoyhteyksiä työmatkustukseen”, sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér. ”Matkustusrajoitusten vuoksi emme kuitenkaan voi tarjota lentoja aiemmin julkaistussa laajuudessa, sillä rajoitukset vaikuttavat suoraan lentojen kysyntään.”

Finnair lentää lokakuussa yhteensä 42 kohteeseen Euroopassa ja Aasiassa.

Viikkovuoroja kuitenkin karsitaan lähes kaikilta reiteiltä ja aiemmin lokakuussa aloitettavaksi suunniteltuja lentoja muun muassa Bergeniin, Barcelonaan, Madridiin, Pietariin ja Stuttgartiin ei päästä aloittamaan.

Kotimaassa Turun ja Tampereen reittejä ei lennetä lokakuussa.

Kaukolennot keskittyvät edelleen Tokioon, Souliin, Hongkongiin, ja Shanghaihin, jotka ovat myös tärkeitä rahtikohteita.  Nanjingin reittiä lennetään syys-lokakuussa.

Finnair jatkaa myös pelkästään rahtia kuljettavia lentoja New Yorkiin ja Singaporeen.

Finnair päivittää liikenneohjelmaansa joustavasti kysyntätilanteen eläessä. Vuoden 2019 lokakuussa Finnair lensi noin 350 lentoa päivässä ja kohteita oli yli 100 Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa

 

Lähde: Finnair

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X