Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnair osti kuusi aiemmin vuokraamaansa lentokonetta

Finnair järjesti 570 miljoonan euron merkintäoikeusannin marraskuussa 2023. Merkintäoikeusannin myötä vahvistuneen taseen ja kassavarojen ansiosta Finnair on nyt ostanut itselleen BOC Aviationilta kuusi aiemmin vuokraamaansa A321-lentokonetta. Finnair käyttää kauppaan yli 200 miljoonaa euroa, ja sen positiivinen kokonaisvaikutus sekä tulokseen ennen veroja että kassavirtaan on lähivuosien aikana yli 20 miljoonaa euroa vuodessa.

Finnair on lisäksi lyhentänyt joulukuussa 600 miljoonan euron TyEL-takaisinlainaansa aiemmin suunnitellun 100 miljoonan euron maksuerän lisäksi 120 miljoonaa euroa. Joulukuun maksuerä on korkoineen yhteensä noin 230 miljoonaa euroa, ja sen jälkeen lainaa on jäljellä 280 miljoonaa euroa, joka on tarkoitus maksaa takaisin viimeistään toukokuun 2025 aikana. Ylimääräisen 120 miljoonan euron lainanlyhennyksen vaikutus tulokseen ennen veroja on pienempien nettokorkokustannusten muodossa noin 3 miljoonaa euroa vuonna 2024.

Syksyn 2023 merkintäoikeusannin julkistuksen yhteydessä Finnair täydensi taloudellisia tavoitteitaan, joiden taustaoletuksena oli muun muassa, että yhtiön kassavarojen suhde liikevaihdosta pysyisi 30 prosentissa ajan myötä. Lentokoneostojen ja lainanlyhennyksen myötä Finnairin kassavarojen suhde liikevaihdosta on lähellä tavoiteltua 30 prosenttia kuitenkin ylittäen sen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nämä toimenpiteet ovat osa Finnairin strategian toteutusta ja tukevat taloudellisten tavoitteiden saavuttamista vuoden 2025 loppuun mennessä. Lisäksi ne tukevat tavoiteltua varojenjakoa vuoden 2024 tuloksen perusteella keväästä 2025 alkaen.

 

Lähde: Finnair

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.