Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnair vähentää 700 työpaikkaa

Koronapandemian aiheuttamien dramaattisten markkinamuutosten vuoksi Finnair vähentää Suomessa noin 600 työpaikkaa. Irtisanomiset koskevat myös Finnair-konserniin kuuluvaa Aurinkomatkoja.
Henkilöstövähennykset toteutetaan maaliskuun 2021 loppuun mennessä.

Yhteistoimintaneuvottelujen piirissä oli yhtiön koko henkilöstö Suomessa pois lukien matkustamopalveluhenkilöstö ja lentäjät, yhteensä noin 2800 työntekijää. Vastaavia keskusteluja on käyty samanaikaisesti myös Finnairin toiminnoissa Suomen ulkopuolella, joista vähenee nyt noin 100 työpaikkaa. Finnairilla on tällä hetkellä yhteensä 6500 työntekijää.

”Olen kiitollinen, että pystyimme yhdessä henkilöstön kanssa löytämään myös säästöratkaisuja, joiden ansiosta säästyi noin 150 finnairilaisen työpaikka. Siitä huolimatta tämä päivä on meille Finnairissa surullinen. Koronapandemia on ollut alallemme täysin epäreilu, ja valitettavasti nyt moni finnairilainen joutuu kokemaan sen taloudelliset vaikutukset henkilökohtaisesti”, sanoo toimitusjohtaja Topi Manner. ”Muutokset ovat kuitenkin välttämättömiä ja väistämättömiä, sillä Finnairin uudelleenrakentaminen edellyttää sitä, että olemme kilpailukykyisiä, kun lentoliikenne lähtee vähitellen elpymään. Sen vuoksi meidän on tehtävä jatkossa monia asioita toisin menestyäksemme kilpailluilla markkinoilla.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Henkilöstövähennyksien lisäksi Finnair jatkaa lähes koko henkilöstönsä lomautuksia Suomessa. Suurella osalla henkilöstöä toistaiseksi voimassa olevat lomautukset saattavat jatkua pitkään, sillä toimialan arvioiden mukaan lentoliikenteen toipuminen kestää useampia vuosia.

Työllistymisen tukea työnsä menettäville

Finnair on rakentanut työnsä nyt menettäville NEXT-nimellä kutsuttavan työllistymisen tuen kokonaisuuden yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa. Kokonaisuuteen kuuluu koulutusmahdollisuuksia, uravalmennusta sekä polkuja uusiin työtehtäviin Finnairin ulkopuolella. Tiivistä yhteistyötä on tehty mm. TE-keskuksen, ELY-keskuksen, Vantaan kaupungin sekä lukuisten oppilaitosten ja yritysten kanssa.

”On ollut hienoa, miten sujuvasti ja asiakaslähtöisesti muutosturvan toteuttaminen on lähtenyt liikkeelle niin eri viranomaisten kuin valittujen oppilaitoskumppaneidenkin kanssa. Kaikki ovat olleet valmiita kehittämään juuri meidän työntekijöidemme tilanteeseen sopivia ratkaisuja, joissa otetaan selkeästi huomioon myös finnairilaisten nykyosaaminen ja sen laajentaminen. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia kumppaneita siitä asiantuntemuksesta ja yhteistyöhengestä, jota he ovat osoittaneet ohjelmaa suunniteltaessa”, sanoo Finnairin henkilöstöjohtaja Johanna Karppi. ”Tavanomaisen työstä työhön – sijoittumisavun lisäksi olemme kyenneet yhdessä rakentamaan koulutus- ja muuntokoulutuspolkuja sekä yrittäjyyteen tukevia toimenpiteitä niille finnairilaisille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan tai harkitsevat yrittäjiksi ryhtymistä.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Finnair

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.