Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnair ylläpitää tarvittavaa kassaa sopimalla 600 miljoonan euron TyEL-takaisinlainalle jatkoa

Finnair on 20.5.2020 julkistetussa pörssitiedotteessaan kertonut, että valtioneuvosto on tuolloin hyväksynyt Finnairin TyEL-takaisinlainalle enintään 540 miljoonan euron valtiontakauksen. Valtiontakauksella ja sitä seuranneella takaisinlainalla pyrittiin varmistamaan Finnairin maksuvalmius ja yhtiön toiminnan turvaaminen koronakriisistä aiheutuneen poikkeustilanteen yli. Lisäksi liikepankki takasi lainasta 60 miljoonaa euroa. Järjestely oli EU:n valtiontukisäännösten mukainen ja sai Euroopan komission hyväksynnän 18.5.2020.

Finnair nosti 600 miljoonan euron TyEL-takaisinlainan kolmessa erässä kokonaisuudessaan vuoden 2020 aikana, ja sovitun maksuaikataulun mukaan laina oli tarkoitus maksaa takaisin kahdessa 300 miljoonan euron erässä joulukuussa 2022 sekä kesäkuussa 2023.

Euroopan komission kilpailuviranomainen antoi 20.6.2022 hyväksyntänsä Suomen valtion myöntämälle 540 miljoonan euron takauksen jatkamiselle koskien TyEL-takaisinlainaa. Ylläpitääkseen tarvittavaa kassaa vallitsevassa epävarmassa toimintaympäristössä yhtiö on sopinut muiden osapuolten kanssa, että jatkettujen takausten myötä laina-aikaa jatketaan vuoteen 2025 saakka ja takaisinmaksuaikataulua muutetaan siten, että yhtiö lyhentää lainaa kesäkuusta 2023 alkaen 100 miljoonaa euroa puolivuosittain, kuitenkin niin, että kaksi viimeistä 100 miljoonan euron lyhennystä maksetaan kokonaisuudessaan 15.5.2025. Näin ollen lainaa ei lyhennetä aiemman maksuaikataulun mukaisesti lainkaan joulukuussa 2022.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Finnair

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.