Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnairille 600 miljoonaa

Finnair kertoi 16.3.2020 julkistetussa pörssitiedotteessaan, että se on toteuttamassa kokoluokaltaan merkittävän lisärahoitussuunnitelman varmistaakseen yhtiön tulevaisuuden pitkittyneessäkin koronavirustilanteessa.

Suunnitelma sisältää olemassa olevan valmiusluottolimiitin käyttöönoton, kiinnittämättömien lentokoneiden myynti- ja takaisinvuokrausjärjestelyjä sekä merkittävän suuruisen, markkinaehtoisen TyEL-takaisinlainausjärjestelyn.

Lisärahoitussuunnitelmaan kuuluvan, jo nostetun valmiusluottolimiitin määrä on 175 miljoonaa euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lakisääteinen TyEL-takaisinlaina on suuruudeltaan 600 miljoonaa euroa ja sille esitetään Suomen valtion takausta.

Suomen hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt takausasiaa 19.3.2020. Takausjärjestely edellyttää eduskunnan suostumusta. TyEL-takaisinlaina nostetaan tarvittaessa. Valtiontakauksen avulla Finnair pyrkii saamaan lisävarmuutta maksuvalmiuteensa ja toimintansa jatkumiseen siinäkin tapauksessa, että koronaviruspoikkeustilanne jatkuisi odotettua pidempään.

”Koronavirus on jo nyt suurin kriisi lentoliikenteen satavuotisessa historiassa”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner. ”Vaikka Finnair on koronaviruskriisin alkaessa vahvimpien lentoyhtiöiden joukossa ja meillä on vahvat kassavarat sekä terve tase, pyrimme merkittävällä lisärahoitussuunnitelmallamme varmistamaan, että pääsemme tämän poikkeuksellisen tilanteen yli ja voimme sen jälkeen jatkaa toimintaamme tilanteeseen nähden vakaalta pohjalta.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Finnair

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.