Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnairille osakeannissa 512 miljoonaa

Finnair Oyj:n merkintäoikeusannin merkintäaika päättyi 1.7.2020.

Osakeannin alustavan tuloksen mukaan Osakeannissa merkittiin yhteensä 1 416 635 293 uutta osaketta, joka vastaa noin 110,7 prosenttia Tarjottavista Osakkeista, ja siten Osakeanti on ylimerkitty.

Yhteensä 1 253 946 070 Tarjottavaa Osaketta merkittiin käyttäen merkintäoikeuksia. Lisäksi ilman merkintäoikeuksia on merkitty 162 689 223 Tarjottavaa Osaketta.
Merkintähinta oli 0,40 euroa Tarjottavalta Osakkeelta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnair tulee saamaan Osakeannista noin 512 miljoonan euron bruttotuotot.

”Tahdon osoittaa lämpimät kiitokseni kaikille Finnairin vanhoille ja uusille osakkeenomistajille, jotka osallistuivat merkintäoikeusantiin”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner. ”Tällä onnistuneella osakeannilla vahvistamme omaa pääomaamme tavalla, joka edesauttaa kestävää ja kannattavaa kasvua koskevien tavoitteidemme saavuttamista.”

Osakeannin lopullinen tulos julkaistaan arviolta 7.7.2020 Yhtiön hallituksen hyväksyttyä Osakeannissa tehdyt merkinnät. Tarjottavien Osakkeiden allokointi tehdään Osakeannin ehtojen mukaisesti.

Osakeannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 1 279 265 150 osakkeella 128 136 115 osakkeesta 1 407 401 265 osakkeeseen edellyttäen, että Yhtiön hallitus hyväksyy Osakeannissa tehdyt merkinnät.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Osakeannin seurauksena Yhtiö tulee saamaan noin 501 miljoonan euron nettotuotot Osakeantiin liittyvien transaktiokustannusten jälkeen.

 

Lähde: Finnair

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.