Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Finnairin viime vuoden vertailukelpoinen liiketulos – 595 miljoonaa euroa

Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner on esitellyt Finnairin viime vuoden tilinpäätöksen. Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos jäi 595 miljoonaa euroa tappiolle.

Finnair kuljetti viime vuonna 3,5 miljoonaa matkustajaa. Manner muistutti, että luvussa on mukana tammi-helmikuun luvut, jotka olivat vielä normaalin toiminnan kuukausia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viimeisellä vuosineljänneksellä yhtiön päiväkohtainen tappio on ollut 1,8 miljoonaa euroa. Manner kuitenkin muistuttaa, että Finnairin tase on terve, ja kassa on varsin terveellä pohjalla.

Finnair nousi viime vuonna kymmenen omistetuimman osakkeen joukkoon. Se kertoo siitä, että usko yhtiöön on kova.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Finnair lentää nyt noin 70 lentoa päivässä, kun se aiemmin oli noin 350 lentoa päivässä.

Mannerin mukaan rahtilentojen määrä on ollut positiivinen asia. Viime vuonna yhtiöllä oli 1 300 pelkkää rahtia kuljettanutta lentoa. Yli 50 % Finnairin tämän hetkisestä liikevaihdosta syntyy lentorahdista.

”Olen erittäin kiitollinen henkilökunnallemme, joka on osoittanut aivan poikkeuksellista sitoutumista”, Manner kiittää. Pandemia on kuitenkin eittämättä vaikuttanut myös henkilökuntamäärään. Yhtiöstä on jouduttu irtisanomaan 600 henkilöä ja nyt Finnairilla työskentelee noin 7000 henkilöä. Lomautuksia on ollut laajalti.

Pandemian aikana on tehty luovia ratkaisuja, joilla pidetään Finnair asiakkaiden mielessä. Ruokakauppoihin on mm. tuotu Finnairin aterioita sekä mustikkamehua.

Finnairissa on tehty merkittäviä toiminnan ja kustannusten sopeutuksia. Yhtiö on saanut pienennettyä kustannuksia 1,5 miljardia euroa. Puoli miljardia on säästetty polttoainesäästöistä ja miljardi euroa muista kustannuksista.

Pandemian aikana peruuntuneiden miljoonan matkustajan hyvitykset käsiteltiin marraskuuhun mennessä. Yhteensä hyvityksiä maksettiin 464 miljoonaa euroa. Manner muistuttaa, että toisin kuin monessa muussa lentoyhtiössä, Finnair maksoi hyvitykset rahana eikä vouchereina.

”Kilpailu pandemian jälkeen tulee olemaan kovaa, meillä on 140 miljoonan euron säästöohjelma, jolla haetaan rakenteellisia pysyviä säästöjä.”

Mannerin mukaan lentoliikenne toimialana ei tule palautumaan samanlaiseksi kuin ennen pandemiaa. Manner arvio muun muassa, että tulevaisuudessa matkustajien varauskäyttäytyminen muuttuu niin, että lennot varataan yhä enemmän suoraan lentoyhtiöiden varausjärjestelmistä.

Manner muistutti, että on tärkeää, että Suomen matkustusrajoitusten purkaminen tapahtuu muun Euroopan kanssa samassa tahdissa.

Topi Manner katsoo luottavaisena eteenpäin ja arvio kysynnän elpyvän kesällä. Odotus on, että 70 % suomalaisista on rokotettu kesään mennessä. Finnair on varautunut nopeisiinkin lentojen aloittamiseen kysynnän mukaan.

 

Tilinpäätöstiedotteet löytyvät täältä.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.