Hyppää sisältöön
Finnish Travel Gala 2026: Kia Finska
· Riikka Krenn

Finnish Travel Gala 2026 – kaikki voittajat ja kuvagalleria

Suomalaisen matkailualan vuosittaisessa palkintogaalassa perjantaina 6.11.2026 annettiin tunnustusta matkailuyrityksille, -toimijoille ja kohteille, jotka toimintaympäristön haasteista huolimatta ovat menestyneet omilla sektoreillaan.

Nyt jo kahdeksatta kertaa järjestetty Finnish Travel Gala on saavuttanut vakiintuneen aseman yhtenä suomalaisen matkailualan tärkeimmistä tapahtumista. Gaala kokoaa alan toimijat kaikkialta Suomesta yhteen ja vieraiden joukossa on myös paljon ulkomaisia yhteistyökumppaneita.

Tapahtuma keräsi juhlimaan yli 440 matkailualan ammattilaista, kansainvälistä vierasta ja toimialan sidosryhmien edustajaa Jätkäsaaren Clarion Hotel Helsinkiin.

Suomen matkailualan liiton puheenjohtaja Timo Saranpää korosti puheessaan matkailualan merkitystä koko Suomen taloudelle. Alan yhteiset hallitusohjelmatavoitteet ovat juuri nyt vahvasti esillä ja niissä korostuu tarve parantaa matkailualan yritysten toimintaedellytyksiä Suomessa.
Sari Multala, Finnish Travel Gala 2026
Matkailu on Suomen kolmanneksi suurin palveluviennin ala. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala näkee Suomen luonnon matkailun tärkeänä valttikorttina.

Gaala palkitsee vuoden parhaat matkailun eri sektoreilta

Juontaja Ernest Lawsonin luotsaama juhlailta huipentui kahdentoista eri kategorian voittajien julkistamiseen ja palkitsemiseen.

Palkintokategorioiden voittajat määräytyivät NPS-suosittelumittarin (Net promoter score) perusteella, eli pohjautuen suuren yleisön ja matkailuammattilaisten antamiin vastauksiin siitä, kuinka todennäköisesti vastaaja suosittelisi ehdokasta ystävälle tai kollegalle. Voittaja kussakin kategoriassa oli korkeimman tuloksen saanut ehdokas.

Viulisti Elisa Järvelä ja beatboxaaja, äänitaiteilija Rudi Rok viihdyttivät upealla musiikillaan ja jopa beatboxauksen oppitunnilla. Illan aikana nähtiin myös magikomediaaesitys.

Juontaja Ernest Lawson kannusti gaalavieraat raikuviin aplodeihin.

Palkintojen taustalla lähes 200 000 ääntä

Eri kategorioihin ehdotettiin yhteensä noin 480 yksittäistä yritystä, toimijaa tai kohdetta. Palkittavien valintaan vaikutti noin 18 600 kuluttajaa ja matkailuammattilaista, ja heidän arvioitaan kahteentoista eri kategoriaan saatiin yhteensä lähes 195 000.

Kolmannentoista palkinnon myönsi median edustajista muodostunut raati, joka halusi nostaa esiin erityisesti yhden toimijan kahdentoista muun kategorian Top 3 -ehdokkaista.

Matkailu on yksi Suomen merkittävimmistä kasvualoista ja maamme elinvoiman rakentajista. Vuonna 2025 matkailu toi Suomeen 16,7 miljardin euron kokonaiskysynnän, ja sen osuus bruttokansantuotteesta oli 2,5 prosenttia. Ala työllistää yli 150 000 ihmistä eri puolilla maata, mikä on 5,4 prosenttia kaikista työllisistä. Matkailu on myös keskeinen osa palveluvientiä ja huoltovarmuutta. Matkailu oli matkustustaseen mukaan 14 prosentin osuudellaan kolmanneksi suurin palvelujen vientierä vuonna 2025.

Tässä kooste kaikista Finnish Travel Galan vuoden 2026 voittajista sekä kuvagalleria juhlan tunnelmista!

Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestäjä: Aventours Oy

Aventours

Vuoden matkatoimisto / matkanjärjestjä -kategorian voittaja Aventours on Maakuntalähtöihin ja Euroopan lomakohteisiin keskittyvä toimija, jonka vahvuutena ovat selkeät pakettikokonaisuudet ja helposti saavutettavat lomavaihtoehdot.

Vuoden erikoismatkanjärjestäjä: Äksyt Ämmät Oy

Äksyt Ämmät

Vuoden erikoismatkanjärjestäjä 2026 Äksyt Ämmät on Luonto-, hyvinvointi- ja aktiivimatkoihin keskittyvä toimija, jonka vahvuuksia ovat kotimaiset kohteet, pienryhmät, vastuullisuus ja aidot paikalliset kokemukset.

Vuoden kuljetusyhtiö: Helsinki Limo – HL Charter Oy

Helsinki LImo

Vuoden kuljetusyhtiönä palkittu Helsinki Limo – HL Charter Oyarjoaa premium-kuljetuksia ja yksityisiä autopalveluja, painottaen luotettavuutta, mukavuutta ja räätälöityjä kuljetusratkaisuja.

Vuoden majoitusliike: Sahanlahti Resort Oy

Sahanlahti Resort

Vuoden majoitusliike 2026 on Sahanlahti Resort. Perheyritys on kehittänyt Saimaan rannalla sijaitsevasta historiallisesta sahamiljööstä ympärivuotisen matkailukohteen. Palkitut maut ja monipuoliset tapahtumat ovat nostaneet sen yhdeksi alueen suosituimmista vierailukohteista.

Vuoden kansainvälinen matkailukohde: Kreikka

Vuoden kansainvälisenä matkakohteena palkittu Kreikka on sinivalkoinen unelma, jossa mytologia, meri ja aurinko kietoutuvat yhteen ajattomaksi tarinaksi.

Vuoden kotimainen vierailukohde / nähtävyys: Silverskär

SIlverskär

Vuoden kotimainen vierailukohde / nähtävyys -palkinnon 2026 voitti Silverskärin yksityisillä saarilla kohtaavat luonto, rauha ja ainutlaatuiset elämykset. Keittiö valmistaa ensiluokkaisia annoksia paikallisista raaka-aineista sekä Silverskärin omista vesistä pyydetystä kalasta.

Vuoden markkinointikampanja: Porittajat | Porin kaupunki

Porin kaupunki

Vuoden markkinointikampanja -palkinnon sai Porin kaupunki Porittajat-kampanjastaan. Omaleimainen ja rohkea videosarja osoitti, että kaupunkimarkkinointi voi olla viihdyttävää, tunnistettavaa ja vaikuttavaa samalla kertaa.

Vuoden vastuullinen toimija: Visit Örö

Visit Örö

Vuoden vastuullisena toimijana palkittiin Visit Örö. Örön vastuullisuus näkyy ainutlaatuisen saaristoluonnon ja kulttuuriperinnön vaalimisessa, kestävissä palveluissa sekä matkailussa, joka kannustaa vierailijoita toimimaan luontoa kunnioittaen.

Vuoden matkailuvaikuttaja: Kia Finska

Kia Finska

Finnish Travel Galan vuoden matkailuvaikuttaja -palkinnon sai Kia Finska. Rehellisestä ja kulttuurishokkeja kuvaavasta matkasisällöstä tunnettu nomadi, joka dokumentoi arkea, elämyksiä ja paikallisia tarinoita ympäri maailman.

Vuoden bisnespartneri­: Finavia Oyj

Finavia

Vuoden bisnespartneri­ Finavia mahdollistaa Suomen saavutettavuuden ylläpitämällä ja kehittämällä 20 lentoasemaa, tarjoamalla lentoyhtiöille ja kumppaneille erinomaiset palvelut sekä edistämällä lentoreittien kehitystä.

Vuoden matkailuammattilainen: Kristiina Hietasaari

Kristiina Hietasaari

Vuoden matkailuammattilaisena palkittiin Visit Finlandin johtaja ja matkailun edistämisen asiantuntija Kristiina Hietasaari, joka vastaa Suomen matkailumarkkinoinnin ja alan kehittämisen strategisesta suunnasta.

Vuoden Destination Management Company: Lapland Hotels & Safaris

Lapland Hotels & Safaris

Lapland Hotels & Safariksen matkailukokonaisuudet rakentuvat Lapin luonnon, arktisten aktiviteettien ja vahvan alueosaamisen ympärille. Toiminta yhdistää majoituksen ja safarielämykset saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Median valinta: Porittajat, Porin kaupunki

Tänä vuonna Finnish Travel Galassa oli mukana myös täysin uusi Median valinta -palkinto, jonka voittajan valitsi media-ammattilaisista koottu raati kaikkien kategorioiden Top 3 -ehdokkaista. Median valinta -palkinnon sai vuoden markkinointikampanjanakin palkittu Porin kaupungin Porittajat-kampanja.

Mediaraadin perustelujen mukaan Porittajat on kampanja, joka on ravistellut kaupunkimarkkinoinnin perinteitä tavalla, jota ei voi olla huomaamatta. Se on tuonut huumorin, rouheuden ja porilaisen asenteen esiin täysin uudella tavalla – ilman siloteltuja maisemia tai varovaisia viestejä. Kampanja todistaa, että kaupunkibrändi voi olla yhtä aikaa hauska, rohkea ja vetovoimainen. Porittajat on onnistunut tekemään kaupungista ilmiön.

Finnish Travel Gala 2026: kuvagalleria

Gallerian kuvat: SMAL / Ihana Elämys / Studio Onni ja Ikkunapaikka / Riikka Krenn.

Riikka Krenn, Harri Hylje ja Ilkka Vanhanen

Äksyt Ämmät, Milla Himberg
Samuli Sakari, Amadeus Finland
Milla Himberg ja Riikka Krenn

Lähde: SMAL
Kuvat: Ihana Elämys Oy / Studio Onni, Riikka Krenn


Riikka Krenn
Riikka Krenn

Riikka Krenn on Ikkunapaikan päätoimittaja, joka seuraa matkailualan tapahtumia tarkalla silmällä ja uteliaalla mielellä.