Finnjävel sai Michelin-tähden

Vuoden 2021 pohjoismaiset Michelin-tähtien saajat on julkaistu.

Helsingissä sijaitseva Finnjävel Salonki täydensi Suomen tähtikarttaa yhden tähden Michelin-ravintolana, ansaiten lisäksi Service Award -tunnuksen.

Ravintoloitsija Timo ”Lintsi” Linnamäki iloitsee: ”Tämä on aivan hillittömän hieno tunnustus Finnjävelille ja suomalaiselle ruoalle ja kulttuurille! Viimeinen 1,5 vuotta on ollut erittäin haasteellinen aika koko toimialallemme ja tämä tähti on kiitos pitkäjänteisyydestä, sinnikkyydestä ja sitkeydestä; tähti antaa valoa tulevaan juuri oikealla hetkellä! Tästä alkaa Finnjävel Salongin uusi aikakausi Michelin-ravintolana sekä suomalaisen ruokakulttuurin, perinteisten ruokalajien ja raaka-aineiden tarinankertojana. Iso kiitos koko pirun loistavalle henkilökunnalle!”

Finnjävelin tarina alkoi vuonna 2016 Helsingin Etelärannassa, jossa Henri Alén ja Tommi Tuominen avasivat kaksivuotisen projektiravintolan kunnianosoituksena kotimaiselle ruokaperinteelle. Idea ravintolaan syntyi keittiömestareiden tutkiessa omia juuriaan sekä suomalaista ruokakulttuuria. Suuren suosion saavuttanut ravintola nousi tuhkista vuonna 2019 ja avasi ovensa Etu-Töölöön, Helsingin Taidehallille kahtena ravintolana: matalamman kynnyksen lounas- ja illallisravintola Salina sekä hienostuneempana fine dining -ravintola Salonkina.

Ravintolat omistavat alan pitkän linjan konkarit Tommi Tuominen, Timo Linnamäki, Samuil Angelov ja Henri Alen.

Pohjoismaihin kaksi uutta 3 tähden ravintolaa

Osoituksena pohjoismaisen ravintolatarjonnan ja pohjoismaisten kokkien taitojen korkeasta tasosta vuoden 2021 Michelin Guide Nordic Countries -laitoksessa on peräti kaksi uutta kolmen Michelin-tähden ravintolaa.

Oslossa uudessa osoitteessa toimiva Maaemo on jälleen oppaan ravintolavalikoimassa ja sai takaisin kolme tähteään. Omistaja ja pääkokki   Esben Holmboe Bang tarjoilee yllätysmenun, joka koostuu mieleenpainuvan täydellisestä rakenteesta ja hienoista makuelämyksistä. Maaemo palkittiin myös Michelinin Vihreällä Tähdellä tunnustuksena sitoutumisestaan kestävään ravintolatoimintaan.

Maailmanlaajuisesti tunnettu, Kööpenhaminan urbaani keidas noma, jota luotsaa ravintolan omistaja ja vastaava keittiömestari René Redzepi, sai nyt kolmannen Michelin-tähtensä. Ravintolan tiimi ja sen tarjoamat kulinaariset elämykset ovat entisestään vahvistuneet ravintola-rajoitusten poistuttua ja nousevat nyt kansainvälisen gastronomian korkeuksiin. nomalla on läheinen yhteys luontoon ja tiimin kokonaisvaltainen ote synnyttää luovia, virtuoosimaisia annoksia, joissa hyödynnetään sesongin aineksia innovatiivisesti ja monipuolisesti.

Yksi uusi kahden Michelin-tähden ravintola: Tunnelmallinen kellariravintola Kong Hans Kælder Kööpenhaminassa sai nyt toisen Michelin-tähtensä. Ylelliset ainekset ja runsaat maut perustuvat ranskalaiseen keittiöön, mutta keittiömestari Mark Lundgaard lisää niihin oman, kekseliään sävynsä. Annoksista syntyy moderneja, taidokkaasti koostettuja makuelämyksiä.

Yhdeksän uutta yhden Michelin-tähden ravintolaa, yksi Suomessa: Helsinkiläinen Finnjävel Salonki sai nyt ensimmäisen Michelin-tähtensä. Ruotsissa yhden Michelin-tähden saivat  Aira Tukholmassa, Project Göteborgissa (aikaisemmin Bib Gourmand), ÄNG Tvååkerissa (sai myös Michelinin Vihreän Tähden) sekä Hotell Borgholm (aikaisemmin lautassymboli) Öölannin saarella. Tanska sai neljä uutta yhden tähden Michelin-ravintolaa: The Samuel Kööpenhaminassa (sama omistaja kuin entisellä, nyt lopettaneella Star Clou -ravintolalla), Substans Aarhusissa, LYST Vejlessä ja Syttende Sønderborgissa.

Vuoden 2021 Guide Michelin Nordic Countries -oppaan uudet tulokkaat ja luokitustaan parantaneet nostavat tähtiravintoloiden määrän 65:een. Näistä 49 on yhden, 12 kahden ja 4 kolmen Michelin-tähden ravintolaa.

Yhdeksän ravintolaa sai Michelinin Vihreän Tähden (Green Star) tunnustuksena kestävästä ravintolatoiminnastaan. Kaikkiaan Vihreä Tähti on nyt 34 ravintolalla Pohjoismaissa. Uutena Vihreän Tähden saivat seuraavat ravintolat: Suomessa Grön (Helsinki), Norjassa Maaemo (Oslo), Ruotsissa ÄNG (Tvååker) ja Tanskassa Domestic  (Aarhus), Henne Kirkby Kro (Henne), LYST (Vejle) sekä Ark, Brace ja Tèrra (Kööpenhamina).

Poullennec kommentoi Vihreitä Tähtiä: “Pohjoismaat ovat todella edelläkävijöitä ravintolatoiminnan kestävyyden kehittämisessä. Näissä maissa halutaan ja osataan työskennellä käsi kädessä luonnon kanssa, ja tämä asenne antaa hienon esimerkin muulle maailmalle.”

Seitsemän uutta Bib Gourmand -symbolia jaettiin tunnustuksena ravintolan hyvästä hinta-laatusuhteesta. Näistä kuusi menivät uusina oppaan valikoimaan tulleille ravintoloille. Bib Gourmand -symbolin saivat: Ruotsissa Babette (Tukholma, ei symbolia aiemmin) ja Mineral (Malmö), Tanskassa anx (Aarhus) sekä Møntergade, Silberbauers Bistro ja Norrlyst (Kööpenhamina), Norjassa FAGN-Bistro (Trondheim).

Tänä vuonna jaettiin myös neljä erikoispalkintoa:

René Redzepi, noman omistaja ja keittiömestari Kööpenhaminassa sai Michelin Chef Mentor -tunnustuspalkinnon merkittävästä roolistaan mentorina monille kokeille, jotka ovat työskennelleet ja saaneet oppinsa noman kuuluisassa keittiössä.

Christoffer Sørensen, vastaava keittiömestari Stud!o -The Standard-ravintolassa Kööpenhaminassa, sai Danske Bankin sponsoroiman Michelin Young Chef -tunnustuspalkinnon. Nuoren Chef Sørensenin kypsä ammattitaito ja hienostuneet, huolella valmistetut annokset tekivät vaikutuksen Michelinin ravintolatarkastajiin.

Henrik Dahl Jahnsen on Wine Director ja Head Sommelier Britannia-hotellin ravintola Speilsalenissa, Norjan Trondheimissä. Hän sai vastaanottaa Michelin Sommelier Award -palkinnon tunnustuksena erittäin taitavasta ja modernista näkemyksestään viinin ja ruuan yhteen sovittamisessa. Palkinnon sponsoroi Barbera d’Asti.

Ja viimein Michelin Welcome and Service Award, vastaanotosta ja palvelusta myönnettävä palkinto, tuli ravintola Finnjävel Salongin tiimille Helsinkiin.  Palkinnon sponsoroi Stavangerin kaupunki. Finnjävel Salongin tiimi on paitsi ammattitaitoinen ja asiakkaat hyvin huomioiva, myös ihastuttava ja persoonallinen – kukin tiimin jäsen suhtautuu rooliinsa kunnianhimoisesti, samalla kun palvelu on hyväntuulista ja huumorinpilkkeellä höystettyä.

 

MICHELIN Guide Nordic Countries 2021:

  • Tanska:
    • 18 yhden tähden ravintolaa (joista 4 uusia)
    • 7 kahden tähden ravintolaa (joista 1 uusi)
    • 2 kolmen tähden ravintolaa (joista 1 uusi)
  • Norja
    • 9 yhden tähden ravintolaa
    • 1 kahden tähden ravintolaa
    • 1 kolmen tähden ravintola (uusi)
  • Ruotsi
    • 14 yhden tähden ravintolaa (joista 4 uusia)
    • 4 kahden tähden ravintolaa
    • 1 kolmen tähden ravintola
  • Islanti
    • 1 yhden tähden ravintola
  • Suomi
    • 7 yhden tähden ravintolaa (joista 1 uusi)

Demo (tähti vuodesta 2007), Grön (vuodesta 2018), Olo (vuodesta 2011), Ora (vuodesta 2018), Palace (vuodesta 2019), Inari (vuodesta 2020) ja Finnjävel (tähti 2021).

 

Kaikki Michelinin ravintolasuositukset löytyvät uusitusta Michelin Guide-sovelluksesta, joka on ladattavissa ilmaiseksi iOS ja Android -puhelimiin, sekä MICHELIN Guide verkkosivuilta.

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X