Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Heinäkuu oli Museokortti-käyntien ennätyskuukausi

Tänä kesänä Museokorttia on käytetty ennätysmäistä tahtia. Heinäkuussa rikottiin Museokortin historian kaikkien aikojen kuukausiennätys.

Museokortilla maksettiin heinäkuussa 294 000 museovierailua, joka on 38 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

Museoilta saatujen tietojen perusteella kasvu on näkynyt erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa museoissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös Museokortin myynti kasvoi heinäkuussa 45 prosenttia edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna. Myynnin osalta erityisen hyvässä vauhdissa oli uusien Museokorttien myynti, joka puolestaan kasvoi peräti 74 prosenttia.

Koko kesäkausi 2020 on ollut Museokortille vahvaa kasvun aikaa. Kesä-elokuun lomasesongilla Museokorttia on käytetty museoissa 20 prosenttia enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Myynti puolestaan on kasvanut 30 prosenttia. Jos museoiden toiminta pystyy jatkumaan syyskaudella normaalisti, arvion mukaan Museokortilla tullaan tekemään 1,5 miljoonaa museovierailua vuoden 2020 aikana.

Tiedekeskus Heureka liittyi Museokortti-kohteeksi heinäkuussa, ja syksyllä uusina kohteina järjestelmään on tulossa Suomen valokuvataiteen museon uusi kohde K1 sekä Urheilumuseo, joka avautuu Helsingin uudistetulla Olympiastadionilla lokakuussa.

Vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle on lähtenyt jo yli 300 000 suomalaista. Voimassa olevia Museokortteja on tällä hetkellä noin 200 000.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Museokortti lanseerattiin vuonna 2015.

 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.