Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Heli Mäki-Fränti jatkaa ECTAAn johtoryhmässä

Heli Mäki-Fränti.

Suomen matkailualan liiton (SMAL) toimitusjohtaja, Heli Mäki-Fränti on valittu jatkokaudelle Euroopan matkatoimistoliiton ECTAAn johtoryhmään.

Mäki-Fränti on istunut johtoryhmässä myös kaksi edellistä vuotta, 2018-2020, ja äänestettiin ylivoimaisella äänimäärällä uudelle kaksivuotiskaudelle. Heli sai annetuista 29 äänestä 27.

Seitsemästä edustajasta koostuvan johtoryhmän puheenjohtajana valittiin jatkamaan Pawel Niewiadomski Puolasta, varapuheenjohtajana Eva I. Blasco Garcia Espanjasta ja rahastonhoitajana Marios Kammenos Kreikasta. Johtoryhmän muut jäsenet ovat Frank Oostdam Alankomaista, Jan Van Steen Belgiasta, Boris Zgomba Kroatiasta ja Heli Mäki-Fränti Suomesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

ECTAAn johtoryhmään saatiin maantieteellisesti kattava kokoonpano edustajia. Oleellista tehtävässä kuitenkin on se, että johtoryhmä ei aja yksittäisten jäsenvaltioiden ja niiden yrityskentän asioita, vaan koko eurooppalaisen monenkirjavan matkatoimistoalan etua.

Johtoryhmä on jo edellisellä toimikaudellaan pitänyt tiiviisti yhteyttä ja erityisesti koronakriisin aikana Zoom-kokouksia on pidetty lähes viikoittain. Lähitulevaisuuden työsarkana johtoryhmällä onkin eurooppalaisen matkatoimistoalan selviytyminen Covid-19-kriisin yli, riittävän taloudellisen tuen saaminen toimialalle ja luottamuksen palauttaminen matkustusta kohtaan sekä alan keskeisen lainsäädännön valuvikojen ja kohtuuttomuuksien oikominen.

Nämä ovat suuria tavoitteita, joiden saavuttamisessa johtoryhmällä on apunaan useita työryhmiä; laki- ja kuluttajansuoja-, talous-, lentoliikenne- ja teknologia-asioita sekä kestävää kehitystä käsittelevät työryhmät.

”On upeaa, että Heli Mäki-Fränti valittiin jatkamaan tätä merkittävää työtä Euroopan kattojärjestössämme. Näinä matkailualan tulevaisuuden kannalta kriittisinä aikoina tarvitsemme hänen kaltaisiaan toimialan ja sitä koskevan lainsäädännön hyvin tuntevia ja tehtäväänsä sitoutuneita ammattilaisia”, iloitsee SMALin puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Johtoryhmä vastaa tekemisistään ECTAAn hallitukselle, jossa kullakin jäsenmaalla on yksi varsinainen jäsen ja tällä varajäsen. Heli Mäki-Fränti, joka on ollut SMALin edustajana ECTAAn hallituksessa usean vuoden ajan, samoin kuin SMALin puheenjohtaja Anne-Marjut Väänänen, joka on viimeiset kaksi vuotta ollut ECTAAn hallituksen varajäsen, valittiin näihin luottamustoimiin myös toimikaudelle 2020-2022.

ECTAA on 30 Euroopan maan kansallisten matkatoimisto- ja matkanjärjestäjäliittojen kattojärjestö, joka edusta noin 70 000 eurooppalaista alan yritystä. SMAL on ollut ECTAAn täysjäsen vuodesta 1995 alkaen, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.