Hyppää sisältöön
· Leena

Helin Matkoille uusi TJ

Helin Matkatoimisto Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty 4.11.2019 alkaen pitkän linjan matkailualan ammattilainen Toomas Tärk.

Helin Matkatoimisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aivo Takis kommentoi johdon vaihtoa seuraavasti: “Olen hyvin iloinen Toomas Tärkin tulosta Helin Matkojen toimitusjohtajaksi. Hän tuo meille uutta osaamista eri alueilta, joka tänä päivänä on välttämätöntä pysyäksemme globaalissa kilpailussa mukana. Haluaisin kiittää meidän pitkäaikaista toimitusjohtajaa Lea Simpasta, jonka 10 vuoden loistavan työn tuloksena Helin Matkoista tuli menestys sekä asiakassuhteissa että taloudellisesti.”

Toomas Tärk on työskennellyt mm. laivayhtiöissä, Viron matkailun edistämiskeskuksessa Helsingissä, Estonian Golf & Country Clubin edustajana Suomessa, Lehtimäki Groupilla ja viimeksi Comgatella.

Helin Matkat, Suomen johtava räätälöityjen Premium-matkojen järjestäjä, on vuonna 1984 perustettu perheyritys, joka vietti tänä vuonna 35 juhlavuotta kahdessa toimistossaan, Helsingissä ja Jyväskylässä. Yhtiön perustaja ja pitkäaikainen omistaja Heli Rajamäki on siirtynyt eläkkeelle, mutta jatkaa edelleen yhtiön hallituksen jäsenenä.

Yhtiön koko osakekannan omistaa nykyään Estravel-konserni, joka toimii kuudessa eri maassa noin 230 ammattilaisen voimin. Konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli yli 100 miljoona euroa.

 

 

Leena