Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Helsinki Marketing ja Helsinki Business Hub yhdistyvät

Helsinki Business Hubin, Helsinki Marketingin ja Helsinki Abroadin toiminnot yhdistyvät loppuvuonna 2020 ja alkuvuonna 2021. Toimintojen yhdistämisen toteutuessa, henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön ns. vanhoina työntekijöinä.

Uuden yhtiön tavoitteena on parantaa Helsingin kansainvälistä tunnettuutta ja houkutella entistä enemmän ulkomaisia vierailijoita, yrityksiä, investointeja ja osaamista Helsinkiin.

Uuden yhtiön toimintamalli pohjaa kaupungin vahvoihin ja selkeisiin strategisiin tavoitteisiin, Helsingin brändin ja tunnettuuden rakentamiseen ulkomaisille kohderyhmille, kohdennettuun kansainväliseen markkinointiin ja viestintään, kansainvälisten BtoB tapahtumien ja kongressien sekä vierailijoiden houkutteluun. Lisäksi yhtiö osallistuu verkostojen kehittämiseen ja koordinointiinsekä ulkomaisten yritysten palvelupolkujen kokonaiskoordinaatioon. Malli perustuu kaupunkistrategian kansainvälisen vetovoiman sekä elinkeinotyön teemoihin ja tavoitteisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helsingin kansainväliseen kilpailukykyyn tavoitellaan tasoloikkaa

Helsingin kansainvälisen kilpailukyvyn ja vetovoiman kehittämiseen keskittyvät yhtiöitetyt toiminnot koottaisiin uudessa toimintamallissa yhteen kaupungin omistamaan myynti- ja markkinointiyhtiöön, joka toteuttaisi kaupungin strategian tavoitteita.

Tavoitteena on, että ketterästi, joustavasti ja asiakaslähtöisesti toimiva uusi yhtiö pystyy entistä paremmin reagoimaan toimintaympäristön muutoksiin. Yhtiö toteuttaisi tiivistä verkostoyhteistyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Valmistelua uuden organisaation perustamiseksi jatketaan loppuvuonna 2020. Uuden organisaation perustaminen on tarkoitus viedä kaupungin päätöksentekoon alkuvuonna 2021 ja yhtiö aloittaisi toimintansa keväällä 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Lähde: Helsingin kaupunki

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.