Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras

Matkustajat ovat valinneet Helsinki-Vantaan lentoaseman Pohjois-Euroopan parhaaksi kentäksi jo neljättä kertaa Skytraxin kansainvälisessä lentokenttien palvelututkimuksessa.

Sijoitus on erinomainen myös maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, sillä Helsinki-Vantaa nousee koko vertailussa toiselle sijalle omassa kokoluokassaan (20-30 miljoonaa matkustajaa).

”Helsinki-Vantaalla toimii noin 1 500 yritystä ja organisaatiota, joiden palveluksessa työskentelee yhteensä yli 20 000 ihmistä.  He kaikki yhdessä ovat olleet mukana luomassa lentoasemalle asiakkaiden arvostamaa sujuvaa palvelua, joka on yksi Helsinki-Vantaan vahvimmista kilpailutekijöistä ja jonka avulla lentoasema erottuu edukseen muista maailman lentoasemista. Tästä on hyvä jatkaa”, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finavia on parin viimeisen vuoden aikana panostanut merkittävästi asiakaskokemuksen kehittämiseen ja tehnyt tiivistä yhteistyötä lentoasemalla toimivien yritysten ja viranomaisten kanssa asiakaspalvelun laadun kehittämiseksi.

Esimerkkinä Lettijeff mainitsee laajan Finavia Academy -valmennusohjelman, jonka tavoitteena on tarjota yhtenäinen matkustuskokemus läpi koko lentoaseman palvelupolun. Valmennuksella tähdätään eri toimijoiden välisen yhteistyön kehittämiseen ja hyvän yhteishengen luomiseen. Henkilöstön sitoutuminen on yksi tärkeimmistä menetystekijöistä.

Skytraxin tutkimus on globaali lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Matkustajat arvioivat lentoasemien palveluiden ja tuotteiden tasoa laajasti läpi koko matkustajapolun aina terminaalin sisäänkäynniltä koneen istuimelle asti.

Nyt julkaistu tutkimus on toteutettu kuusi kuukautta kestävän jakson aikana syyskuusta 2019 alkaen helmikuulle 2020 asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Finavia

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.