Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Helsinki-Vantaan asematason peruskorjaus valmistui

Finavian kolme vuotta kestänyt perusparannustyö Helsinki-Vantaan asematasolla valmistui joulukuun lopussa. 32 miljoonan euron urakka tekee lentoasemasta entistä ympäristöystävällisemmän

Peruskorjauksessa uusittiin lentokoneiden pysäköintipaikat, parannettiin rullaustieyhteyksiä ja lisättiin jäänpoiston kapasiteettia.

Energiatehokkuuden parantaminen oli hankkeessa keskeistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samassa yhteydessä vaihdettiin puolisen tuhatta keskilinja- ja pysäytysvaloa led-teknologiaan. Hiilineutraalin Helsinki-Vantaan 14 000:sta liikennealueen valaisimesta puolet on nyt vaihdettu energiatehokkaiksi.

”Kyse on suuruusluokaltaan mittavasta peruskorjauksesta, joka osaltaan auttaa Finavian ilmasto-ohjelman nettonollapäästötavoitetta. Helsinki-Vantaa on ollut hiilineutraali jo vuodesta 2017 alkaen, ja nyt katsomme eteenpäin”, kertoo Finavian johtaja Henri Hansson.

Seitsemäntoista jalkapallokentän kokoisella työmaalla aloitettiin peruskorjaus huhtikuussa 2018. Työ tehtiin kolmena perättäisenä kesänä, minkä ansiosta vaikutukset lentoliikenteelle olivat mahdollisimman vähäiset.

”Yhden lentokoneen pysäköintipaikan tekeminen maksaa noin miljoona euroa. Asemataso 1:n peruskorjauksessa uusittiin 13 konepaikkaa vastaamaan nykykoneiden kuormitusta”, sanoo Hansson.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Asematason peruskorjauksen myötä saatu lisäkapasiteetti tehostaa talvikauden lentoliikennettä. Lentokoneiden rullaukset hoituvat nyt aikaisempaa tehokkaammin, ja esimerkiksi yksi rullausteistä muutettiin laajarunkokelpoiseksi.

Osa lentokoneiden seisontapaikoista varustettiin järeillä suojarakenteilla, jotka mahdollistavat lentokoneiden jäänesto- ja poistokäsittelyn. Paikat viemäröitiin ja varmistettiin, ettei glykolia pääse maaperään. Investoinnilla pystytään vähentämään Helsinki-Vantaan vesistökuormitusta.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.