Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Helsinkiin avataan Hyatt-hotelli

Helsinkiin avataan parin vuoden kuluttua Pohjoismaiden ensimmäinen Hyatt-hotelli.

Primehotels Oy on solminut sopimuksen uudesta hotellihankkeesta kansainvälisen Hyatt Hotels Corporationin ja kiinteistöomaisuutta hoitavan ja kehittävän Ylvan kanssa.
Primehotels Oy tulee operoimaan Suomen ensimmäistä The Unbound Collection by Hyatt -luksushotellia.

Helsingin Kaivopihalle vuonna 2022 avattava uusi Grand Hansa Hotel on ensimmäinen korkeatasoisen The Unbound Collection by Hyatt -ketjuun kuuluva hotelli Pohjoismaissa.

Hotelliin valmistuu muun muassa 224 huonetta, laaja ravintolatarjonta sekä merkittävät juhla- ja kokoustilat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valmistuessaan Grand Hansa Hotel yhdistää kaksi merkittävää rakennusta, Uuden ylioppilastalon ja Seurahuoneen talonakin tunnetun Kalevan talon. Rakennukset muodostavat ydinkeskustaan kulttuurihistoriallisesti erittäin tärkeän kokonaisuuden, jonka arkkitehtuuri kuvastaa omalta osaltaan Suomen kasvutarinaa ja edustaa Helsingin kiinnostavaa menneisyyttä. 1833 avattu Seurahuone oli vanhin Helsingissä yhtäjaksoisesti toiminut hotelli.

Vuonna 1910 rakennetun Uuden Ylioppilastalon rakennuksessa toimi Hotelli Hansa vuosina 1924-1968 ja tätä ennen tiloissa on toiminut myös Ylioppilaskoti sekä Lähetyshotelli. Seurahuoneen talo puolestaan on yksi Helsingin parhaiten säilyneitä arvokiinteistöjä ja sen tiloissa on toiminut hotelli yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1912 lähtien. Rakennuksissa toimineet hotellit ovat olleet osa Suomen historiaa läpi vuosikymmenten. Tätä historiaa Grand Hansa Hotel tulee jatkamaan vaalien historiallista perintöä modernilla hienostuneisuudella aivan Helsingin sydämessä.

”Grand Hansa on mielenkiintoinen hotellihanke ja olemme iloisia päästessämme toteuttamaan sitä yhteistyössä Ylvan ja Hyattin kanssa. Tämän yhteistyön tuloksena luomme Helsingin keskustaan ​​ainutlaatuisen, modernin luksushotellin, joka on loistava lisä Primehotelsin kasvustrategiaan”, toteaa Primehotels Oy:n toimitusjohtaja Tomi Peitsalo.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Primehotels

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.