Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Hotelli Mestari avataan

Helsinkiin avataan nyt vauhdilla uusia hotelleja. Vanhan Maestron paikalle avataan Helsingissä 31.5. Hotel Mestari sekä Latin Bistro & Bar.

Fredan ja Eerikinkadun kulmaan Helsingin Kampissa avattavassa Hotel Mestarissa on 237 tyylikästä ja moneen tarpeeseen vastaavaa huonetta viidessä kerroksessa. Huoneet on nimetty Rakennusmestarien talon historiaa kunnioittaen: vieraat voivat yöpyä esimerkiksi Master Builder Penthouse tai Architect Balcony King -nimisissä huoneissa. Kaksikerroksisessa Engineer Loft King -huoneessa voi järjestää vaikka ikimuistoisen leffaillan ja katsella parvelta huoneen seinälle heijastettua elokuvaa.

Omaa vierailua voi yksilöidä erilaisilla lisäpalveluilla. Huoneeseen voi tilata esimerkiksi rentouttavan Cool Down -palvelun, romanttisen illan kruunaavan Romance-paketin tai Groom Your Gear -paketin, jolla voi viimeistellä juhlakengät kiiltäviksi ja virittäytyä juhlatunnelmaan. Mestarissa on saatavilla myös Choose Your Timing -palvelu, joka mahdollistaa tulo- ja lähtöaikataulun valitsemisen täysin omien tarpeiden ja vuorokausirytmin mukaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mestarissa myös kattavat ravintola- ja tapahtumapalvelut. Hotellin monimuotoiset tilat mahdollistavat persoonallisten workshopien, bisnesfoorumien tai vaikka polttareiden järjestämisen. Kokoontumiskokemuksen kruunaa juhlasalin kahden kerroksen korkuinen ja 30 neliömetrin suuruinen mediaseinä, joka on visuaalisesti vaikuttava ja tuo tunnelmaa niin peli-, leffa- kuin gaalailtoihinkin.

“On innostavaa päästä avaamaan Mestari, sillä sen mission takana on helppo seisoa. Mestarilla on kaikki huoneista ja palveluista ravintolaan ja tapahtumatiloihin saakka rakennettu periaatteella, että kaiken voi aina räätälöidä täysin oman tarpeen mukaan. Kulutustottumukset ja -trendit menevät koko ajan individualistisempaan ja arvopohjaisempaan suuntaan, ja me haluamme varmistaa että olemme vastaamassa näihin tarpeisiin. Asiakas tuo ideat ja toiveet, ja me tarjoamme puitteet niiden toteuttamiselle”, kertoo hotellinjohtaja Nora Hasan.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Latinalainen sielu

Hotel Mestarin makuelämyksistä huolehtii Latin Bistro & Bar Maestro 51. Ravintola yhdistelee pohjolan tinkimättömyyttä etelän rohkeuteen ja intohimoon. Menu on saanut inspiraationsa latinalaisesta ruokakulttuurista sekä kokeilunhalun ja nautiskelun yhdistämisestä. Annokset valmistetaan niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin laadukkaita ja vastuullisia raaka-aineita hyödyntäen.

Maestro 51:n lounaskonsepti on suunniteltu Kampin alueen runsas lounastajien määrä mielessä pitäen. Lounas on suunniteltu aika- ja hintalupauksen ympärille, jotta se voi ottaa huomioon asiakkaiden erilaiset aikataulut. Salaatti- ja keittolounas tarjoillaan viidessä minuutissa, päivän lounas kymmenessä ja loput vaihtoehdot viidessätoista minuutissa.

Myös tämän kesän trendidrinkit tulevat löytymään Maestro51:n baaritiskiltä. Ravintolan juomavalintojen takana on meksikolaissyntyinen baarimestari Mauricio Allende, joka tuo Mestariin laajan tequila-, mezcal- ja rommivalikoiman sekä hänen itsensä suunnitteleman cocktail-listan. Ravintolan viineissä pääpaino on laadukkaissa tuotteissa, jotka on jaoteltu uudella tavalla – enemmän fiiliksen kuin maan mukaisesti, jonka tarkoitus on palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla. Valikoima on suunniteltu tarjoamaan niin klassisia yhdistelmiä kuin yllätyksellisyyttä, jotka yksinkertaisesti toimivat yhdessä ruoan makumaailman kanssa.

Maestro51:n latinalaisen keittiön ytimessä on ‘latin soul’ -hengessä leipä, grilli ja kasvisvaihtoehdot. Maestro51 haluaa olla murtamassa käsitystä, että grilli tarkoittaisi aina vain lihaa. Ruokalistalla roolia ottavat ennen kaikkea värit, niin kastikkeiden kuin kasvistenkin muodossa. Illallisella näkyy, tuoksuu ja maistuu elämän ilo. Tarjolla on myös pinchoja, taatuista klassikoista innovatiivisimpiin kokeiluihin.

“Haluamme ennen kaikkea, että Mestari ja Maestro51 kokoavat yhteen tuttuja ja tuntemattomia sekä onnistuu synnyttämään viihtyisän ja lämminhenkisen tilan ja atmosfäärin, johon kuka tahansa on tervetullut nautiskelemaan – yksin tai yhdessä”, kertoo Maestro51:n keittiömestari Mikko Hämäläinen.

Hotel Mestaria operoi suomalainen Primehotels, joka avasi 24.5. Helsingin Jätkäsaareen Pohjoismaiden ensimmäisen taidehotellin Hotel AX:n. Ensi vuonna Primehotels avaa Helsingin keskustaan Hotel Grand Hansan, joka on osa The Unbound Collection™ by Hyatt -valikoimaa.

 

Lähde: Primehotels

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.