Hyppää sisältöön
· Minna Floman

IATA: tartuntavaara lennolla on lähes olematon

IATA on kerännyt vakuuttavaa tietoa lentomatkojen aikana todennetuista COVID-19 – tartunnoista: Vuoden 2020 alusta on lentojen aikana todettuja tartuntoja vain 44 kappaletta. Tänä ajanjaksona on lentomatkustajia ollut noin 1,2 miljardia.

Tämän selvityksen perusteella lentomatkan aikana tartuntavaara on hyvin vähäinen, yksi tapaus 2,7 miljoonaa matkustajaa kohden. Lisäksi suurin osa tapauksista ajoittuu ajalle ennen kasvomaskien käyttöönottoa.

Lentokonevalmistajat Airbus ja Boeing ovat tutkimuksissaan todenneet, että lentokoneiden ilmavirtausjärjestelmät estävät virusten leviämistä koneissa. HEPA-suodattimien ja istuinten muodostaman luonnollisen esteen lisäksi ilman vaihtumisen suuri nopeus vähentävät taudin leviämistä. Maskin käytön myötä turvataso nousee edelleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

IATA:n keräämät tilastot ovat yhdenmukaisia Journal of Travel Medicinen keräämien tietojen kanssa. Täydellistä varmuutta lentojen turvallisuudesta ei voida osoittaa, mutta kaikki viittaa siihen, että lentokoneessa matkustaminen on koronaviruksen leviämisen kannalta turvallista.

IATA on kesäkuussa suositellut kasvomaskin käyttöä lennoilla, ja tämä on jo useimmilla lentoyhtiöillä muodostunut käytännöksi. Tärkeätä on kuitenkin, että suojaus on monitasoista sekä lentokentillä että lentokoneissa. Hyvin ja turvallisesti järjestetty jonotus, matkustamossa liikkumisen rajoittaminen ja yksinkertaistetut palvelut lennon aikana ovat tärkeitä osia tätä monitasoista suojausmenettelyä.

ACI World ja IATA yhdistävät voimia maailmanlaajuisen COVID-19 -testauksen puolesta

Airports Council International (ACI) World ja IATA ovat esittäneet toimia maailmanlaajuisesti yhteneväisten COVID-19 -testausten käynnistämiseksi vaihtoehtona karanteeneihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentoliikenteen maailmanlaajuisella romahduksella on ollut kohtalokkaat seuraukset lentoliikenteen työllisyyteen: jopa 4,8 miljoonaa työpaikkaa on menetetty tai uhattuina pandemian myötä.

Järjestöjen mielestä eri maiden on tehtävä yhteistyötä karanteenimääräysten poistamiseksi ja lentoliikenteen uudelleen käynnistämiseksi. Systemaattinen testaustoiminta voi tarjota ratkaisun, joka takaa matkustajien turvallisuuden.

Lentoala on tehnyt yhteistyötä Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa sopiakseen ja tuodakseen käytäntöön monikerroksisen testauskäytännön. Tämä voisi tarjota mahdollisuuden turvalliseen lentomatkustukseen keskellä COVID-19 -kriisiä.

Lähde: IATA

Minna Floman