Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Icelandair aloittaa lennot Pohjois-Carolinaan

Icelandair avaa uuden reitin Pohjois-Carolinan Raleigh-Durhamin lentokentälle 12.toukokuuta.

Kaakkois-Yhdysvaltojen piilotettuihin helmiin pääsee tutustumaan nyt entistä helpommin. Jos alueen paikalliset ruokakokemukset, luonnonkauniit kansallispuistot, Yhdysvaltain kulttuuri ja historia sekä jazz ja blues kiinnostavat, niiden äärelle pääsee kätevästi uudella lennolla.

Raleigh-Durhamin lentokenttä sijaitsee niin sanotulla Kolmio-alueella, joka on saanut nimensä alueen kolmesta arvostetusta yliopistosta: Pohjois-Carolinan yliopisto, Pohjois-Carolinan osavaltion yliopisto ja Duke University. “Kolmio” tunnetaan yliopistoistaan, mutta kaupungilla – kuten ylipäätään Pohjois-Carolinan osavaltiolla – on paljon tarjottavaa myös turisteille. Lentokentällä ja sen ympärillä on niin historia-, tiede- kuin taidemuseoita, lisäksi alueelta löytyy lukuisia ravintoloita, hotelleita ja puutarhoja. Osavaltion ranikkoalueilla voi puolestaan tutustua sekä vuoriin että rantoihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 Valloittavia vuoria ja minipanimoita

Raleigh-Durham on erinomainen lähtöpiste roadtripille Pohjois-Carolinaan ja sen naapuriosavaltioihin.  Alueelta löytyy kaikkea, mitä amerikkalaiselta roadtripiltä voi odottaa: viehättävää maaseutua, perinteikkäitä ja historiallisia kyliä, vaikuttavia vuoristoja, kiemurtelevia jokia ja sinistä merta. 

 Huippuelämyksiä ovat esimerkiksi kaunis kansallispuisto Great Smokey Mountains National Park, 1 818 metriä korkea vuori Grandfather Mountain sekä vaikuttava graniittimuodostuma Chimney Rock. Lisäksi osavaltiossa on ei-enempää-eikä-vähempää kuin 482 kilometriä rantaviivaa pitkin kuuluisaa Outer Banksin saariketjua. Tämä rannikko oli Amerikan ensimmäinen siirtomaa ja kansakunnan ensimmäinen Seashore, eli eräänlainen rannikkokansallispuisto. Nykyään saarilla asuu villihevosia – ja alueella on useita viehättäviä loma-asuntoja. 

 Yhdysvaltojen itäosassa on myös laaja makumaailma ruoan ystäville. Pohjois-Carolinasta löytyy kaikkea perinteisistä grillipaikoista innovatiivisiin keittiöihin. Lisäksi kaupungeissa ja niiden ulkopuolella sijaitsee monia paikallisia pienpanimoita ja viinitiloja. Aktiivilomailijoille Pohjois-Carolina tarjoaa muun muassa perhokalastusta, vaellusta ja snorklausta. Ja rentoutumaan pääsee monissa golf- ja kylpyläkeskuksissa. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Icelandair lentää Raleigh-Durhamiin neljä kertaa viikossa: tiistai, torstai, lauantai ja sunnuntai. Reittiä lentää 160-paikkainen Boeing 737MAX-8.

Lisää matkavinkkejä alueelta tästä. 

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.