Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Ikaalisten Matkatoimisto on nyt imt.fi

”Muutoksen tuulet puhaltavat Ikaalisten Matkatoimistossa. Olemme juuri toteuttaneet laajamittaisen brändiuudistuksen, jonka myötä Ikaalisten Matkatoimisto on nyt imt.fi. Uusi nimi on käytössä aina kun puhumme verkkokaupastamme ja yrityksestämme”, kertoo toimitusjohtaja Esa Talonen.

Brändiuudistuksen myötä matkatoimiston logo, visuaalinen ilme ja slogan muuttuivat. Uudella pilviteemaisella logolla ja värikkäällä ilmeellä halutaan tuoda esille matkailun tuomaa iloa sekä unelmoinnin tärkeyttä. Uusi slogan on “Aina mielessä. LOMA.”
”Sen myötä halusimme pilke silmäkulmassa korostaa, kuinka lomahaaveet ovat jatkuvasti mielen päällä”, Talonen sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Välittävä, kehittävä ja innostava tekeminen näkyy imt.fi:n toimitusjohtaja Esa Talosen mukaan uudessa brändissä. Raikkaus on myös erottautumistekijä matkailualan kilpailussa.

”Matkailu on murroksessa, ja tähän murrokseen on vastattava monin eri keinoin. Se, mitä me olemme, on ainutlaatuista, erilaista kuin toisilla. Olemme siis ylpeästi erilainen. Emme ole vain matkatoimisto, olemme matkailun varauspalvelu”, Talonen perustelee. ”Olemme ikaalilainen perheyritys, jolla on yli 30-vuotinen historia suomalaisen matkailun parissa. Lisäksi olemme edelläkävijä matkailun digitaalisissa palveluissa. Nimi Ikaalisten Matkatoimisto Oy säilyy jatkossa virallisissa yhteyksissä ja rekistereissä. Näitä ovat muun muassa laskutustiedot, verotus ja y-tunnus.”

 

Lähde: imt.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.