Hyppää sisältöön
· Leena

IPW järjestettiin jo 50. kerran

International Pow Wow on Yhdysvaltain suurin matkailualan B2B-tapahtuma. Se kokoaa yhden katon alle kaikki maan osavaltiot ja niiden matkailutarjonnan. Tänä vuonna mukana oli 6 000 osallistujaa yli 70 maasta. IPW järjestettiin Denverissä Coloradossa toukokuun lopulla.

Pohjoismaiden Discover America -komiteat järjestävät parhaille USAn yhteistyökumppaneilleen ensimmäisenä iltana aina odotetut iltamat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Osa Suomen ja Viron delegaatioista valmistautui Nordic partyissä rinteeseen. Vasemmalta Mia Mäki Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystö, Kristi Kukk Estravel, edessä Johanna Tyynelä CTW, Pekka Mäkinen Icelandair, Leena Aalto Ikkunapaikka ja Antti Raitamaa Mr Travel.
Cheryl Offerman Meet Minneapolis CVA onnittelee illan synttärisankaria Doug Killiania Mall of Americasta.
Doug Killian Mall of America ja Johanna Tyynelä CWT kuuntelevat Pekan laulua.
Pekka Mäkinen lauloi Doug Killianille upean onnittelulaulun.

IPW on todellinen aarreaitta Amerikan myyjälle. Paikalla ovat niin osavaltioiden ja kaupunkien turistitoimistot, hotellit, nähtävyydet, kuljetusfirmat, DMC:t kuin huvipuistotkin.
Kolmen päivän aikana ostajien tulee tehdä noin 40 tapaamista. Tapaamiset tehdään etukäteen ja sekä myyjien että ostajien pyynnöt koetetaan sovittaa toisiinsa.

Kiireiset messupäivät katkaisee puolentoista tunnin lounassessiot, joiden aikana tänä vuonna kuultiin mm. suosittua vanhaa jenkkiyhtyettä B52:sta sekä nähtiin ja kuultiin New Yorkin Broadwayn esityksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Iltaohjelmat ovat myös loistavia. Tänä vuonna avajaiset vietettiin kaupungin keskustan teatterialueella, missä oli lukuisia esiintyjiä sekä yllin kyllin ruokaa ja juomaa.

Toisena iltana oltiin Mile High Stadionilla, missä kuljettiin Coloradon neljän vuodenajan läpi ja katseltiin ja kuunneltiin intiaanien esityksiä.

Päättäjäisilta järjestettiin uskomattomalla Red Rock amfiteatterilla, missä esiintyi OneRepublic.

Kaupungin messukeskuksen maskotti on iso sininen karhu, joka tähyilee mitä sisällä tapahtuu.

 

International Pow Wow on täydellinen messutapahtuma majoituksineen ja ohjelmineen sekä ruokineen maksaa ostajille noin 800 dollaria, jonka päälle tulevat lentoliput. Tapahtuma on ehdottomasti joka sentin väärtti.
Suomessa IPW:tä koordinoi Mia Mäki Yhdysvaltain suurlähetystöstä (Mia.Maki@trade.gov).

Lisätietoa IPW:stä: www.ipw.com

Ensi vuonna IPW järjestetään Kalifornian Anaheimissa 1.-5. kesäkuuta.
Vuonna 2020 vuorossa on Las Vegas, 2021 Chicago, 2022 Orlando, 2023 San Antonio ja 2024 Los Angeles

Leena Aalto
Leena