Hyppää sisältöön
· Leena

ITB Asia -messut avattiin Singaporessa

Suomi on Singaporessa jälleen mukana yhteisosastolla ja Rovaniemi ja Finnair omillaan.

Visit Finlandin yhteisosasto.

ITB Asia järjestetään 12. kerran Singaporen Sands Expo & Convention Centerissä Marina Bay Sandsissa. Kongressikeskuksessa on ensi kertaa myös erillinen MICE-halli sekä oma alue muslimi-turismille.

Rovaniemi on mukana messuilla omalla osastolla.

Kolmipäiväiset messut on tarkoitettu ainoastaan matkailualan ammattilaisille. Mukana on 1 300 näytteilleasettajaa ja 1 250 ostajaa, joista 60 % on Aasian maista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Singaporen Messe Berlinin johtaja Katrina Leungin mukaan ITB Asia on kasvanut vuosi vuoden jälkeen. ”ITB Asia on nyt alueen johtava matkailualan messutapahtuma. Työskentelemme yhdessä kansainvälisten näytteilleasettajien ja ostajien kanssa luodaksemme onnistuneen messutapahtuman niin vapaa-ajan-, liike- kuin MICE -sektorilla työskentelevien ammattilaisten kanssa.”

Leungin mukaan messuilla on esillä jo 110 turistitoimistoa. Ensikertalaisina mukana ovat Armenia, Tsekki, Malta, Venäjä, Baltian maat, Makedonia ja Serbia. Ensi kertaa esillä olevia alueellisia matkailutoimistoja ovat mm. Etelä-Korean Busan, Frankfurt ja Los Angeles.

Messe Berlinin toimitusjohtaja Christian Göke.

Messe Berlinin toimitusjohtaja Christian Göke muistutti avajaissanoissaan kasvokkain kohtaamisen merkityksestä ja muistutti, että matkailu, jos mikä, edistää maailman rauhaa.

Singaporen kauppa- ja teollisuus- sekä opetusministeri Chee Hong Tat.

Virallisesti messut avasi Singaporen kauppa- ja teollisuus- sekä opetusministeri Chee Hong Tat. Myös hän muistutti henkilökohtaisten tapaamisten tärkeydestä sekä siitä, että yhteistyön voimalla moni asia ratkeaa helpommin kuin yksin. ”Haluamme tehdän työtä myös naapurimaittemme kanssa ja luoda alueestamme kiehtovan kokonaisuuden, missä yhdellä matkalla voi kokea erilaisia kulttuureita”, Chee Hong Tat sanoi.
Hän myös muistutti, että vaikka Singaporessa on saatu jo paljon aikaiseksi, ei saa jäädä laakereilleen lepäämään. ”Täytyy olla koko ajan hereillä. Teknologian luomat mahdollisuudet kasvavat koko ajan, ja me haluamme olla eturintamassa sen hyödyntämisessä matkailun hyväksi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Chee Hong Tat kertoi myös jatkuvasta kaupunkivaltion kehittämisestä:”Sentosan saarta kehitetään edelleen, Orchard Roadista tulee elämyskatu, missä shoppailun lisäksi on myös muuta koettavaa. Matkailijoiden elämyksiä pyritään parantamaan entisestään eri puolilla kaupunkia.”

Berliinin pormestari Michael Müller.

Ensi kertaa messuilla vieraillut Berliinin pormestari Michael Müller iloitsi, että Berliinin ITB -konsepti on löytänyt paikkansa myös Aasiassa, ja nimenomaan Singaporessa. Hän muistutti, että Berliinin muurin murtumisesta on tänä vuonna 30 vuotta ja korosti ihmisten liikkumisen vapautta. ”Matkailu ja erilaisten ihmisten tapaaminen on ihmisoikeus”, hän korosti.

ITB Asia Singaporessa 16.-18.10.2019.

Leena Aalto, Singapore
Leena