Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Järvi-Suomen yhdeksän maakuntaa mukaan digikehitykseen

Lakeland-alueella alkuvuodesta alkaneen Kasvusysäys-ohjelman tavoite on panostaa digitaaliseen saavutettavuuteen, jonka myötä alue saadaan paremmin kansainvälisille markkinoille.

Kasvusysäys-ohjelman ydin on kehittää Lakeland-alueen matkailutuotteiden kansainvälistä saatavuutta eli muodostaa kiertomatkatuotteet, tuotannon prosesseja sekä käynnistää systemaattinen myynti. Ohjelma koeponnistaa Järvi-Suomen laajuisen kiertomatkatuotteiston, joka pohjautuu parhaisiin Järvi-Suomesta löytyviin kohteisiin.

Yhteinen kansainvälisille matkailijoille suunnattu tuotetarjonta ja mahdollisuus liiketoiminnan kasvattamiseen toimivat motiiveina alueen toimijoille. Tavoitteena on, että ohjelman myötä Järvi-Suomeen kehittyy testattu, tiedolla johdettu toimintamalli, joka yhdistää Lakeland-alueen toimijoita sekä kasvattaa merkittävästi alueen matkailutuloa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ohjelman sisältö- ja jakelutiekehitys perustuu kansainvälisessä myynnissä toimivaan matkapakettien ja reittien suunnittelu- ja varausalustaan. Kasvusysäyksen teknisenä alustana toimii pohjoismaiden markkinoilla uusi matkapakettien ja -reittien suunnittelu- ja varaustyökalu Koko Travel Planner. Tietotalo toimii Koko Travel Plannerin verkkopalvelu- ja integraatiotoimittajana.

Kasvusysäyksen valmistelua johtaa VisitKarelia (Karelia Expert Matkailupalvelu Oy) ja ohjelma toteutetaan yhdessä siihen osallistuvan aluetoimijakonsortion ja yrityskonsortion kanssa.

 

Lähde: VisitKarelia
Kuva: Visit Finland / Asko Kuittinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.