Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Joka neljäs matkatoimisto ajautumassa konkurssiin?

Suomen matkailualan liitto SMAL on pitkin kevättä tehnyt kyselyitä jäsentoimistojensa tilasta kriisin keskellä.

Huhtikuun puolivälissä tehdyn kyselyn perusteella neljännes matkatoimistoista on vaarassa ajautua konkurssiin, mikäli matkakauppa ei käynnisty syyskuun loppuun mennessä.

Jotta tilanteesta selvittäisiin syyskuun yli, yritystukia tarvittaisiin yli 73 miljoonaa euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kyselyyn vastanneista matkatoimistoista on lomautuksella yli 600 henkilöä. Kolmen kuukauden lomautuksia oli noin 37 %, toistaiseksi lomautettuja 21 % ja kahden kuukauden lomautuksia noin 16 %.

Irtisanomisia oli tehnyt noin 8 prosenttia vastaajista.

Kaikki matkatoimistot eivät vastanneet, joten luvuista puuttuu parin suuren matkatoimiston tilanne.

Business Finlandin tai ELY-keskusten rahoitusta oli hakenut noin 70 prosenttia vastaajista. Näistä jo noin 36 prosenttia oli saanut myönteisen rahoituspäätöksen, 62 prosentilla prosessi oli kesken ja vajaa neljä prosenttia oli saanut kielteisen päätöksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lainaa vastaajista oli hakenut tilanteen vuoksi noin 22 prosenttia.

Lähde: SMAL

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.