Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Jyväskylän Hotel Alba on vuoden Finlandia Hotelli

Finlandia Hotellien hallitus on valinnut Finlandia Hotel Alban vuoden 2019 Finlandia Hotelliksi.

Tunnustuksen perusteena on kasvuhakuinen ja tuloksellinen toiminta Jyväskylän talousalueen laajentuneessa majoitusliiketoiminnassa, jatkuva ja määrätietoinen hotelliliiketoiminnan uudistaminen, sitoutuminen kotimaiseen Finlandia Hotels -ketjun toimintaan ja sen toiminnan aktiivinen kehittäminen, tuloksellinen kanta-asiakasmyynti sekä runsas myönteinen asiakaspalaute.

Viime vuonna toiminnan 30-vuotisjuhlia viettänyt Finlandia Hotel Alba palkittiin jo kolmannen kerran.
”Tämä oli iloinen yllätys, ja minusta se on tarkoitettu ennen muuta henkilökunnalle. Palkinto on heidän ansiotaan”, toimitusjohtaja Katri Paakkari luonnehtii.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Hotel Albassa on 126 huonetta, joista 10 on saunallisia junior sviittejä, ravintola sekä kaksi kokoustilaa. Kesäisin käytössä on järvinäköalaterassi, ja hotellin yhteydessä on myös vierasvenelaituri. Hotellissa on noin 30 työntekijää.

Hotellli avautui Mattilanniemessä Jyväsjärven rannalla vuonna 1989. Omistaja on monialakonserni R. Ruth Oy.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finlandia Hotels
– yksityisistä suomalaisista hotelliyrityksistä muodostuva myynti – ja markkinointiketju.
– on perustettu 1980-luvulla vahvistamaan pienten ja keskisuurten hotellien asemaa hotelliketjujen välisessä kilpailussa tarjoamalla erilaisen vaihtoehdon niin työ- kuin vapaa-ajan matkailijalle.
– hotelliketjuun kuuluu tällä hetkellä 14 hotellia Suomessa.
– hotellihuoneita ketjussa on noin 1 100.
– hotellit toimivat persoonallisesti ja paikallisesti omilla liikeideoillaan ilman ketjukonsepteja.

 

Lähde: Finlandia Hotels

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.