Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kaapelitehtaalle museorypäs

Hotelli- ja ravintolamuseo, Suomen valokuvataiteen museo ja Teatterimuseo avaavat ovensa uudistuneina syksyllä 2021. Kolmesta museosta syntyy lähivuosien aikana museokeskus Kaapelimuseot Helsingin Kaapelitehtaalle.

Kaikkien kolmen museon näyttelytiloissa on käynnissä mittava remontti. Hotelli- ja ravintolamuseo uudistaa ydinnäyttelyään. Valokuvataiteen museo on laajentumassa Kaapelitehtaan kellarikerrokseen, johon rakentuu pysyvä näyttely. Teatterimuseon näyttelytilat on muokattu uuteen uskoon ja ensimmäiset näyttelyt avataan marraskuussa ja tammikuussa. Lisäksi museot saavat ensi vuonna uuden sisäänkäynnin Kaapelitehtaan uuden Lasipihan ja Tanssin talon suunnalta

Hotelli- ja ravintolamuseo avaa ovensa 8. lokakuuta täysin uudella ydinnäyttelyllä. Moniaistinen Makuasioita-näyttely tarjoaa erilaisia näkökulmia ruoka- ja juomakulttuuriin, mitä se on, mistä ja miten se rakentuu ja muokkautuu ja ketkä siihen vaikuttavat. Lisäksi tammikuussa 2022 avataan Tiistaitarjotin-teemanäyttely, joka johdattelee 1970-luvun vahvojen, rohkeiden ja värikkäiden ruokakuvien sekä konstailemattomien ruokaohjeiden maailmaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uudistunut Valokuvataiteen museo avautuu myös 8.10. Poliittisen valokuvan festivaali 2021: Linnun katse -näyttelyn merkeissä. Tammikuussa 2022 on luvassa kaihomieltä ja utuista romantiikkaa, kun laaja kokoelmanäyttely piktorialismista esittelee suomalaisen valokuvataiteen ennennäkemättömät ensiaskeleet. Sen rinnalla nähdään Helsinki Darkroom Festivalin päänäyttely, joka juhlistaa analogisen valokuvauksen monimuotoisuutta. Syksyllä 2022 Kaapelitehtaan kellarikerroksessa avautuvat museon uudet tilat: pysyvä näyttely ja pimiö. Pysyvä näyttely kertoo siitä, miten valokuva on muuttanut maailmaa, meitä ja yhteiskuntaa. Näyttely ja työpajapimiö mahdollistavat entistä monipuolisemmin valokuvan kokemisen ja tekemisen. Valokuvataiteen museon uusi näyttelytila K1 jatkaa toimintaansa normaalisti kauppakeskus Kämp Galleriassa myös Kaapelitehtaan tilojen avautumisen jälkeen.

Näyttelytilansa kokonaan uudelleen rakentanut Teatterimuseo avautuu yleisölle 3. marraskuuta. Pidetty Arkadia-teatteri pukuhuoneineen säilytettiin remontissa ja sen yhteyteen rakennetaan uusi näyttelyalue mm. nukketeatterille ja teatterihistorialle. Marraskuun alussa avataan myös tanssinäyttely Syvää liikettä, joka käsittelee suomalaisen nykytanssin kehittymistä ja kansainvälisiä vaikutteita 1900-luvun alusta 2000-luvulle. Teatterimuseon näyttelyt täydentyvät tammikuussa 2022 Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäyttelyllä. Syksyllä 2022 tilat valloittaa ruotsalais-norjalais-suomalainen sosiaalisen tanssin yhteisnäyttely Everybody Dance! Vaihtuvien näyttelyiden rinnalla valmistellaan uutta pysyvää ydinnäyttelyä.

 

Kuva: Teatterimuseo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.