Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kansallismuseon laajennus valmis vuonna 2025

Helsingin Mannerheimintiellä sijaitseva, vuonna 1916 avautunut Kansallismuseo on saamassa laajennusosan.

Mikäli hanke etenee suunnitelmien mukaan, kokonaisuus avautuu yleisölle vuonna 2025.

Pääosin maan alle sijoittuva uudisosa yhdistyy museon historialliseen päärakennukseen, ja kokonaissuunnitelmassa otetaan käyttöön myös museon laaja piha-alue

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vanhan ja uuden rakennuksen sekä puistoalueen muodostama kokonaisuus mahdollistaa monipuolisen, kansainvälisen tason näyttely- ja tapahtumatoiminnan, kulttuuriperinnön avaamisen uusilla tavoilla ja uusille yleisöille. Jatkossa Kansallismuseossa voidaan esitellä laajemmin myös museon omia kokoelmia.

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.