Kesästä tulossa hyvä kotimaan matkailulle

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan ja Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan koronaviruspandemia on vaikuttanut positiivisesti suomalaisten matkailuinnostukseen kotimaassa. Lähes puolet suomalaisista (43 %) ovat aiempaa kiinnostuneempia kotimaanmatkailusta. Jopa 65 % kertoo tekevänsä tänä kesänä lomamatkan Suomessa. 25 % pohtii vielä päätöstään. Selvää kuitenkin on, että suomalaiset valitsevat kotimaanmatkailun tänä kesänä. 

 

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tukema, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toteuttama 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja kokoaa kotimaan kohteet yhteiselle 100syyta.fi -sivustolle, joka tarjoaa kotimaanmatkailijoille inspiraatiota ja konkreettisia vinkkejä. Viidettä vuotta toteutettava kampanja on onnistunut vakuuttamaan suomalaiset tarjonnallaan ja viime vuonna 100syyta.fi -sivustolla vieraili noin 620 000 yksittäistä kävijää.

 

Kotimaassakin halutaan yllättyä

 

38 % kyselytutkimuksen vastaajista kertoo, että haluaa tutustua paremmin Suomeen ja siihen, mitä tarjottavaa kotimaanmatkailulla on. Kun vastaajia pyydettiin kertomaan, millaisia asioita he haluavat kokea tänä kesänä, nousivat esille erityisesti aktiviteetit, elämyksellisyys, luontomatkailu, yllätyksellisyys, historia ja kulttuuri.

 

“Tutkimuksessa nousi esille ajatus siitä, että ihmiset haluavat löytää paikkoja, joita eivät edes osaisi etsiä. Olemme siis panostaneet paikallisten pienten erikoisuuksien esittelyyn ja suorastaan salaisiin helmiin. Sivuston sisältö on tänä vuonna entistä monipuolisempaa ja tarjoilemme kävijöille kohdevinkkien lisäksi reittivinkkejä, teema-artikkeleita ja jatkuvasti päivittyviä ajankohtaisia nostoja”, sanoo Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

.

 

Vastuullisuuden lisäksi myös perinteet ja traditiot vetävät suomalaisia puoleensa. Jopa 24 % sanoo, että haluaa kokea perinteisiä asioita Suomessa matkustaessaan. 17 % kokee olevansa yhteydessä omiin juuriinsa. Joka viidennelle nuorelle, 18–24 -vuotiaalle, Suomi näyttäytyy seikkailuun houkuttavana.

 

“Mielestäni voisi jopa sanoa, että uuden z-sukupolven myötä ollaan siirtymässä Suomi-nolouden ajasta Suomi-ylpeyden aikaan. Perinteiset suomalaiset asiat, kuten vaikkapa juurileivonta tai neulominen, ovat uudella tavalla pinnalla ja nämä trendit satavat myös kotimaanmatkailun laariin. Paikallisuus aidosti vetää puoleensa erityisesti nuorempia sukupolvia”, sanoo Hellén.

 

Nyt alkava 100syytä-kampanja on historiansa laajin. Mukana on yhteensä 171 kohdetta ja kampanjan vaikutus ulottuu tuhansiin matkailuyrityksiin. Monet maantieteellisesti laajat, jopa useiden maakuntien alueet, kuten esimerkiksi Oulun seutu ja Pohjanmaa, ovat yhdistäneet voimansa ja lähteneet yhteisellä panostuksella mukaan.

 

Lähde:Suoma

Jaa artikkeli:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Tilaa uutiskirjeemme

Liittymällä Ikkunapaikan postituslistalle, saat uutiskirjeen lehtien ilmestymisen välillä, noin 8 kertaa vuodessa.

Haluatko kirjautua ulos?
X