Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kirjavinkki: Elämäni Kolumbiassa

Kolumbia oli Anni Valtosen toinen kotimaa kahden vuosikymmenen ajan. Pohjois-Savossa kasvanut Valtonen lähti poikaystävänsä kotimaahan Kolumbiaan vuonna 1996, ja elämä asettui kahden maan välille. Hänestä tuli miniä, joka ihmetteli, miksi pikkuhousut piti pestä muusta pyykistä erillään, mikä saa ihmiset uskomaan ihmeisiin ja miten kasvattaa poikia machokulttuurin keskellä.

Elämäni Kolumbia sukeltaa suomalaisen, modernin naisen näkökulmasta siihen, miten yhteensovittaa kaksi täysin erilaista kulttuuria ja elää onnellisena kaiken keskellä.

”Suomessa on koko ajan enemmän kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat työn tai rakkauden myötä saaneet elämäänsä toisen kotimaan, tai ainakin toisen maan, johon he ovat tiiviissä suhteessa.  Siksi tämä kirja on myös kaikille heille, jotka ovat kotonaan kahdessa eri maassa tai kulttuurissa”, Valtonen kuvailee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

 

Kirjassa Valtonen kuvaa tarkkanäköisesti ja eläytyvästi myös Kolumbian levotonta lähihistoriaa ja kulttuurista muutosta.

”Kolumbian historia on syvään juurtuneen eriarvoisuuden vuoksi väkivaltainen ja raaka, mutta samaan aikaan siellä näkee myös valtavaa elinvoimaa, kauneutta ja hyvyyttä, halua muutokseen. Olen tuntenut sen nahoissani ja sydämessäni kahdenkymmenen vuoden ajan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Anni Valtonen (s. 1970) on Maailman Kuvalehden päätoimittaja, perheenäiti ja joogan harrastaja.

 

Lähde: Like Kustannus

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.