Hyppää sisältöön
· Leena Aalto

Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lennot ostopalveluina

Maakuntien lentoliikennettä selvittänyt työryhmä esittää, että valtio ostaisi lentoliikennettä Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille vuoden 2021 loppuun saakka. Työryhmä luovutti loppuraporttinsa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalle 30.9.2020.

Työryhmä katsoo, että koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa on tarpeellista tehdä ratkaisuja, joilla turvataan lentoliikenteen ennakoitavuus näille vientivetoisille alueille.

Työryhmän ehdotus on, että Liikenne- ja viestintävirasto Traficom käynnistäisi välittömästi lentoliikennepalvelujen hankinnan Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoasemille. Hankintaan liittyvä kilpailutus kestäisi arviolta kolmesta kuuteen kuukautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnair on jo ilmoittanut, että se palauttaa kyseisille maakuntakentille joitakin viikkovuoroja lokakuun 2020 lopusta maaliskuun 2021 loppuun saakka. Tarkoitus on, että valtion ostamat lentoyhteydet käynnistyisivät Finnairin liikenteen päätyttyä.

Kilpailutuksen jälkeen vuoden 2021 loppuun voimassa oleva tilapäisratkaisu tarjoaisi aikaa pidemmän aikavälin ratkaisulle sekä uusien markkinaehtoisten mallien kehittämiseen koronapandemian aiheuttaman akuutin kriisitilanteen yli.

”Pääasia on, että kansantalouden kannalta tärkeät kohteet pysyvät saavutettavina korona-aikanakin. Tuki pitää yhteydet yllä, mutta ennakkotapausta tai pysyvää mallia tästä ei ole tarkoitus tulla”, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka maakuntakentille ehdotetusta tuesta.

Työryhmä korostaa, että tuki olisi tilapäisratkaisu. Suomen ja alueiden saavutettavuutta on ensisijaisesti tarkasteltava ja kehitettävä pitkäjänteisesti valtakunnallisessa 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa, jota koskeva selonteko on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Työryhmän kokoonpano

Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 21.8.2020 työryhmän arvioimaan Kokkolan, Joensuun, Kajaanin, Jyväskylän ja Kemin lentoliikenneyhteyksiä ja miten ne voidaan turvata korona pandemian aikana. Työryhmän toimiaika päättyi 30.9.2020.

Alueiden lentoliikennettä arvioivan työryhmän puheenjohtajana toimi valtiosihteeri Pilvi Torsti ja varapuheenjohtajana osastopäällikkö Olli-Pekka Rantala.

Työryhmässä jäseninä olivat Pohjois-Karjalan maakuntaliiton yhteyspäällikkö Sami Laakkonen, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen, Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen, Meri-Lapin seutupäällikkö Sari Moisanen ja Kokkolan kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.

Mitä seuraavaksi?

Valtion tuesta päätetään vuoden 2021 talousarviokäsittelyn yhteydessä. Tämän jälkeen Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaisena viranomaisena käynnistää lentoliikennepalvelujen hankinnan.

Liikennepalvelujen osto edellyttäisi, että maakuntalentoasemien ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välisille lentoreiteille asetettaisiin julkisen palvelun velvoite ja että EU:n lentoliikenneasetuksen vaatimukset täyttyvät. Hankinnassa tulisi myös huomioida alueen asiakastarve ja yhteydet jatkolentoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalta.

 

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö
Kuva: Finavia, Jyväskylän lentokenttä

Leena Aalto

Ikkunapaikan konkari jo vuodesta 1998. Lehden pitkäaikainen päätoimittaja ja nykyinen advisor, joka seuraa edelleen tiiviisti matkailualan tapahtumia ja trendejä.